Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Eetu Kallioiselle skeetin MM-hopeaa

Haulikkoampuja Eetu Kallioinen sijoittui toiseksi Azerbaidzanin Bakussa järjestetyissä ammunnan MM-kisoissa. Suomalaisampuja eteni finaalin kahden parhaan joukkoon, mutta voiton vei lopulta Kreikan Efthimios Mitas.

Skeet-ampuja Eetu Kallioinen valmiina ampumaan ampumaradalla.
Kuva: Jyrki Ojala

Suomalainen haulikkoampuja Eetu Kallioinen sijoittui toiseksi Bakussa järjestetyissä ammunnan MM-kilpailuissa.

Suomalaisampuja eteni kuuden ampujan joukosta finaalin viimeiseen vaiheeseen, jossa mestaruus ratkottiin kahden ampujan välienselvittelynä. 25-vuotiaan suomalaisampujan vastassa oli Kreikan 38-vuotias Efthimios Mitas, joka ampui maailmanmestariksi vain yhden kiekon erolla.

Kallioinen ampui viimeisellä neljällä kiekollaan yhden ohilaukauksen. Suomalaisen finaalissa ampumien kiekkojen määrä oli peräti 55, mutta kreikkalainen onnistui viimeisellä kierroksella puhtaaseen suoritukseen kokonaistuloksella 56.

Kilpailun jälkeen Kallioisella oli kaksijakoiset tunnelmat.

– Olen iloinen, mutta samalla surullinen, sillä mestaruus oli niin lähellä, Kallioinen kertoi kisajärjestäjän haastattelussa.

Kisan aikana Kallioinen näki mahdollisuutensa jopa mestaruuteen, mutta ohilaukaukset ratkaisevilla hetkillä vesittivät nuoren suomalaisampujan haaveet.

MM-hopean lisäksi Kallioinen lunasti finaalipaikallaan Suomelle maapaikan ensi kesän Pariisin olympialaisten skeet-ammuntaan.

Finaalin kolmanneksi sijoittui Egyptin Azmy Mehelba (46 pistettä), neljänneksi Yhdysvaltojen Vincent Hancock (37), viidenneksi Tanskan Jesper Hansen (26) ja kuudenneksi Norjan Erik Watndal (15).