Moottoripyörän ulosajo. Syöpä. Henkirikoksen uhri.
Heillä piti olla koko elämä edessään.
Joidenkin kuolemasta on aikaa, osa on menehtynyt vain muutama vuosi sitten.
Pohjanmaalla, Kruunupyyn pienellä hautausmaalla, on kymmenkunta hautaa, joiden muistokiviä koristaa soikea värikuva. Valtaosasta katsoo hymyilevä nuori. Ikähaarukka on 17:n ja reilun kolmenkympin välillä.
Raitapaitainen pellavapää on poikkeus. Kuva on mustavalkoinen, eikä Moa Hagnäs ehtinyt kuin vuoden ja yhdeksän kuukauden ikään ennen traagista onnettomuutta.
Hän hukkui syksyllä 2006 kotipihassaan saaviin, jonka pohjalla oli vettä vain kuusi senttimetriä.
– Ruotsissa asuva ystäväni kertoi sydämenmuotoisesta hautakivestä ja siihen laitetusta valokuvasta. Halusimme mieheni kanssa sellaisen myös Moalle, kertoo Heidi Hagnäs.
Moan kuva oli ensimmäinen Kruunupyyn hautausmaalla. Nyt lähellä on jo muita: nuori mies, joka ehti olla vain hetken isä. Veljekset, joiden menehtymisten välissä oli 13 vuotta.
Kaksi kaunista nuorta naista.
Toinen heistä on Ida Bexar, vanhempiensa ainokainen. Äidin mukaan Ida oli iloinen, sosiaalinen ja täynnä elämää. Hän kuoli Thaimaassa maaliskuussa vuonna 2016, eikä koskaan ehtinyt juhlia loppuvuoden kaksikymppisiään.
Anna-Maria Bexar valitsi hautakiven valokuvaksi yhden Idan viimeisimmiksi jääneistä Instagram-postauksista. Tytär oli tarkka siitä, millaisia kuvia äiti sai hänestä laittaa sosiaaliseen mediaan.
– Koska Ida oli itse laittanut tämän Instaan, tiedän, että hän hyväksyisi tämän kiveensä.
Eivätkö hautakivessä hymyilevät kasvot lisää menetyksen tuskaa?
Hagnäs ja Bexar pudistavat päätään.
– Onhan meillä kotonakin kuvia, mikseipä sitten myös hautakivessä. Kuva kertoo, että hän on ajatuksissamme, ja tällä tavalla täällä kanssamme edelleen, toteaa Anna-Maria Bexar.
Suomessa hautauslaki ja hautaustoimen ohjessääntö määräävät myös hautamuistomerkeistä. Siksi suunnitelmat on hyväksytettävä seurakunnalla.
– Osalle riittää ilmoitus, osa seurakunnista on hyvinkin tarkkoja, kertoo valtakunnallisen hautakivipalvelun, Kivilähteen, toimitusjohtaja Marita Mielonen.
Kasvokuvat ovat edelleen harvinaisia suomalaisilla hautausmailla, vaikka monikulttuurisuuden myötä myös ne ovat lisääntyneet varsinkin Etelä-Suomessa.
– Niitä menee, mutta ei edelleenkään mitään suuria määriä, toteaa myös valtakunnallisen kivivalmistajan, Loimaan kiven, myyntijohtaja Risto Hiltunen.
Muistokivi ei saa loukata vainajan muistoa tai hautausmaan arvokkuutta. Yleisin hylkäyssyy tai muutosvaatimus johtuu hautakiven liian suuresta koosta.
Suomessa on kuitenkin 2000-luvun alkupuolella riidelty vainajan valokuvasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti. Omainen oli kiinnittänyt Varsinais-Suomessa kuvalaatan hautakiveen, ja seurakunta poisti sen. KHO ratkaisi riidan omaisen hyväksi.
Muita vastaavia tapauksia ei korkeimman hallinto-oikeuden arkistoista löydy.
Kruunupyyn seurakunnalla ei ole ollut mitään valokuvia vastaan. Hautaustoimistoyrittäjä, kirkkovaltuuston jäsen Margareta Strandvall pitää seurakunnan linjaa hienona asiana. Hänen korviinsa kuvista on tullut vain hyvää palautetta.
Harrastajalentäjälle oman lentokoneen kuva
Hautakiviin halutaan aikaisempaa enemmän jotakin persoonallista. Yleensä koriste kertoo ammatista tai harrastuksesta. Ammattikuljettajan kiveen tehdään kuva rekasta tai intohimoiselle kalamiehelle kaiverrus kalapaikasta.
Myyntijohtaja Risto Hiltunen kertoo, että he toimittivat hiljattain harrastajalentäjän haudalle kiven, johon oli tehty laser-tekniikalla kuva vainajan käyttämästä pienkoneesta.
Mistään suuresta ilmiöstä ei voi vielä hänen mukaansa puhua.
– Alamme on kuitenkin aika konservatiivinen. Myös myyjien osalta.
Ida Bexarin hautakivessä on valokuvan lisäksi myös suuri koristeellinen sudenkorentoa esittävä kaiverrus.
– Se on juuri samanlainen kuin Idalla oli tatuoituna jalkaansa. Hän rakasti sudenkorentoja.