Jämsän Hartusvuoreen tulee sittenkin alamäkipainotteinen maastopyöräilyalue. Jämsän elinvoimalautakunta päätti aiemmin, että maastopyöräilyaluetta ei rakenneta Hartusvuoreen.
Aloitteen harrastusalueesta oli tehnyt jämsäläinen pyöräilyseura CC Ilves.
Lautakunta perusteli kielteistä kantaansa muun muassa turvallisuus- ja vastuukysymyksillä sekä sillä, että toiminta rajoittaisi polku-urien käyttöä muilta käyttäjiltä.
Asia käsiteltiin kuitenkin uudelleen kaupunginhallituksessa, sillä hallituksen puheenjohtajan Jorma Potin (sd.) pyynnöstä hallitus käytti asiassa otto-oikeutta.
Lautakunnalle oli tehty päätöksestä myös oikaisuvaatimus. Siinä ja harrastusalueen rakentamista esittäneen CC Ilveksen lausunnoissa oli luonnosteltu toiminnalle turvallisuusohjeet siitä, miten muut luonnossa liikkuvat ja luontoarvot otetaan huomioon.
Hankkeen kannattajien mukaan maastopyöräilyreitti lisäisi alueen vetovoimaa yhdessä Sorvajärven luontoliikuntapolkuun kanssa.
Päätös vaati kaksi äänestystä
Kaupunginhallituksessa Anssi Mennala (kesk.) esitti, että CC Ilveksen rakentamishakemus hyväksytään ja harrastusalue toteutetaan Hartusvuoreen. Ulla Patronen (sd.) puolestaan esitti, että ennen päätöksentekoa asiasta järjestettäisiin kuntalaisille kuulemis- ja tiedotustilaisuus.
Jämsän kaupunginhallitus äänesti asiasta kaksi kertaa. Ensin Patrosen esitys hävisi Mennalan esitykselle äänin 5–2.
Lopullisessa äänestyksessä äänet jakautuivat puolesta ja vastaan tasan 4–4, ja puheenjohtaja Potin ääni ratkaisi asian maastopyöräilyalueen kannalle.
Eriävän mielipiteen päätöksestä jättivät Ulla Patronen (sd.), Sanna Rajala (sd.) ja Ilkka Salminen (ps.).
Voit keskustella aiheesta 30.8. klo 23.00 saakka.