Helsingin IFK:n tähtihyökkääjä Michaela Pejzlová pelasi koko viime kauden ilman edustusoikeutta Naisten Liigassa. Asiasta kertoi ensimmäisenä jääkiekkosivusto Jatkoaika. Edustusoikeutta ei ollut, koska tšekkihyökkääjälle ei oltu tehty sääntöjen mukaista seurasiirtoa viime kaudeksi.
– Huomasimme asian, kun uusimme hänen pelipassiaan tälle kaudelle. Viime kausi oli jäänyt lyömättä järjestelmään. Asia huomattiin vasta elokuussa, HIFK:n viestintäpäällikkö Eetu Hyvärinen kertoo Yle Urheilulle.
Seura tiedotti Jääkiekkoliittoa asiasta. Torstaina liiton kurinpitovaliokunta tuomitsi tapauksesta HIFK:lle 1 000 euron sakon sekä kuuden sarjapisteen rangaistuksen kaudelle 2023–24.
– Kannamme tästä seuraukset, hoidamme velvoitteemme ja menemme eteenpäin, Hyvärinen linjaa.
Viime kaudella HIFK voitti seurahistoriansa ensimmäisen mestaruuden ja Pejzlová nakutti 31 runkosarjan ottelussa huimat tehot 32+50=82.
Miten erikoinen tilanne syntyi?
Pejzlová saapui Suomeen kolme vuotta sitten opiskelemaan neurotieteitä Helsingin yliopistoon. Tuolloin seura luuli, että kyseessä oli rajoittamaton siirto. Hänen pelaajapassinsa oli kuitenkin voimassa vain kaksi vuotta ja siten umpeutui vuonna 2022.
– Kyseessä ei ollut unohdus. Hän kuului jo joukkueen runkopelaajiin, joten hänet ilmoitettiin samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Jääkiekkoliiton päässä hänellä oli kaksi ID:tä, mutta kumpikaan ei ollut oikea, Hyvärinen selittää.
HIFK ei aio valittaa liiton päätöksestä.
– Katsomme, että asia on tällä selvitetty. Jos liitto näkee, että se on noin, niin sillä mennään. Kiekkoa jäähän vain, Hyvärinen sanoo.
Pejzlová aloittaa reilun viikon kuluttua neljännen kautensa helsinkiläisjoukkueessa. Hänelle tehtiin alkavaa kautta koskeva pelaajaoikeuksien siirto viime kuussa.
– Kyseessä on huippupelaaja. On hienoa, että hänen kaltaisensa pelaaja tähdittää kovassa nousussa olevaa Naisten Liigaa nyt ja jatkossa.