Taivas peittyy mustaan savuverhoon. Moottorit mylvivät kuin pullistellen hevosvoimillaan. On alkamassa traktorivetokisat.
Radan laidalla seisoo 17-vuotias Nanna Herlevi kynsiään purren. Pian on hänen isänsä ja isoisänsä vetovuoro.
Kisassa huippuunsa viritetty traktori, kuorma-auto tai muu vetoajoneuvo vetää perässään jarruvaunua eli vastusta, jonka kuormitus kasvaa vetomatkan edetessä. Tavoitteena on full pull, joka tarkoittaa yli sadan metrin vetoa.
Yleisö kohahtaa. Alkaa 4500 kiloa painavien traktoreiden Super Sport -luokka.
Nannan isä Matti Herlevi lähtee puskemaan erikoistraktori Jor-Maxillaan painoa rapa roiskuen.
Rata on raskas, kuten perässä hinattava jarruvaunukin. Kuski, joka kiskoo sitä koneellaan pisimmälle, voittaa.
Kotitekoista kierrätystaidetta
Ajorata on kuin kotitekoisen kierrätystaiteen näytöslava.
On vanhan liete- ja paloauton runkoa. Sotalaivan ja kiihdytysauton osaa. Lentokoneen ja panssarivaunun moottoria.
Suurin osa kuljettajista rakentaa vetokoneensa itse joko perheen tai kaveriporukan kesken.
Emilia Rautiainen, 24, rakentaa isänsä kanssa Mikko-Kaaniaa kuorma-autojen Race Trucks 6700 kg -luokkaan.
– Koneessa lähes kaikki on käytettyä. Hytti on purkaamolta, runko työpaikan pihalla seisoneesta autosta ja vaihdelaatikko kolmen eri vaihdelaatikon osista, Rautiainen kertoo.
– Traktorivedossa toisen roska on toisen aarre, 28-vuotias Sami Finnilä lisää.
Finnilä rakentaa ystäviensä kanssa Compact diesel -luokassa kilpailevaa 600 kiloista BM Victor -traktoria.
Traktorivedossa kotitekoinen ei kuitenkaan tarkoita köykäistä.
Tractor- ja truck pullingissa on enemmän voimaa kuin missään muussa moottoriurheilulajissa.
Kisoihin viritetyissä kuorma-autoissa on jopa viisi kertaa enemmän hevosvoimaa kuin tavallisissa kuorma-autoissa. Erikoistraktoreissa tehot taas ovat peräti kymmenkertaisia maataloustraktoreihin verrattuna.
Pelkällä voimalla ei kuitenkaan pitkälle pötkitä.
Kuuluu paukaus. Sankka savupilvi pelmahtaa Matti Herlevin kasvoille.
– Meni akseli poikki, isä-Herlevi huutaa tyttärelleen katsomoon.
Vedon mitta jää yli 80 metriä tavoitteesta. Matka tyssähtää 16,46 metriin. Tytär pudistaa päätään.
Tehon ja tuhon tasapainoa
Jotta veto onnistuu, täytyy kuljettajan tuntea koneensa, aistia maastoa sekä vaihtaa vaihdetta tilanteen mukaan.
– Kuskilla pitää olla korvan, käden ja perseen välissä ylimääräinen tuntohermo, nelisenkymmentä vuotta lajia harrastanut Jyrki Mäntynen kuvaa.
Mäntynen ja hänen 17-vuotias mekaanikko-poikansa Sami kisaavat Harald Hirmuisella 8500 kiloisten kuorma-autojen Race Trucks -luokassa.
– Tässä lajissa teho ja tuho ovat sekunnin päässä toisistaan. Tavoitteena on saada koneesta maksimaalinen teho irti ilman että tuhoaa sitä, isä-Mäntynen jatkaa.
Pahimmassa tapauksessa moottori voi joutua vedon aikana niin lujille, että se hajoaa tai jopa räjähtää.
– Itsellä pyörii päässä aina pahin mahdollinen, että mennään 20 metriä ja kone posahtaa palasiksi. Yksikin osa voi rikkoutuessaan tehdä monen tuhannen euron vahingon, Sami Mäntynen sanoo.
Traktoriurheiluliiton mukaan Suomessa ei tiukkojen turvallisuussääntöjen vuoksi vakavia henkilövahinkoja ole tapahtunut, mutta ulkomailla muutamia.
Esimerkiksi vuonna 2007 hollantilainen kilpakuski Jan van Alphen kuoli kisavedon aikana jarruvaunun törmättyä koneeseen.
Nanna Herlevi, 17, Kälviä.
Työrooli: Team Herlevin apulainen.
Vetokoneet: Jor-Max, Iveco, Titan ja Pekkakaania.
Fun fact: Kuvassa näkyvä Titaani on entinen palokunnan vesiauto.
Sami Finnilä, 28, Nurmo.
Työrooli: Mekaanikko ja kuljettaja.
Vetokoneet: BM-Victor ja Asterix.
Fun fact: Kuvassa näkyvä BM-Victor on rakennettu muun muassa kuorma-auton vanhoista osista.
Emilia Rautiainen, 24, Kuopio.
Työrooli: Asentaja ja kuljettaja.
Vetokone: Mikko Kaania
Fun fact: Koneessa on vanhan jakeluauton hytti.
Sami Mäntynen, 17, Kyyjärvi.
Työrooli: Mekaanikko.
Vetokone: Harald Hirmuinen
Fun fact: Vetokone on entinen puuauto.
Vähäisestä vapaaseen virittämiseen
Savun hälvetessä isä-Herlevi riisuu kypäränsä ja päästää sadatuksen.
Vaikka veto kestää Jor-Maxilla vain muutamia sekunteja, on sen eteen tehty lukemattomia tunteja töitä kotipajalla. Yhden kisakoneen rakentaminen voi kestää kuukausia – jopa vuosia.
Koneet vaihtelevat kilpailuluokasta riippuen vähän viritetyistä traktoreista tai kuorma-autoista vapaasti viritettyihin vetokoneisiin.
Vaikka monien vetokoneiden kylkiä koristaa sponsoreiden logot, suuri osa lajin harrastuskuluista pulitetaan omasta pussista.
– Yksi uusi osa voi maksaa jopa 10 000 euroa, jolloin jutun jujuna on haastaa omia virittämistaitoja ja tuunata konetta halvemmista kierrätysosista, BM Victorin kuljettaja Sami Finnilä selventää.
Rakentamisessa lähinnä kilpailun turvallisuussäännöt, virittämisen aste, pituus sekä paino asettavat mielikuvitukselle rajoja eri kilpailuluokkien sisällä.
Kaikki koneisiin käytetty raha, aika ja vaiva synnyttävät niihin vahvan tunnesiteen.
– Kone ei ole ihan koiraan verrattavissa, mutta se määrittää arkea ja on iso osa perhettä, Finnilä kuvailee.
Leikinlaskusta ammattitaidoksi
Sadat ihmiset pidättävät hengitystään ajoradan laidalla. Vihreä lippu heilahtaa lähtöluvan merkiksi. On Race Trucks 6700kg -luokan vuoro.
Se on päästänsä vajaa, joka tällaisella ajaa, lukee myyntipöydän kylkeen ripustetussa rekisterikilvessä. Myynnissä on makkaraa, metrilakua ja mietelauseita.
Iveco-niminen vetojuhta lähtee puskemaan vastusta savua yskien. Sitä ohjeistava Pekka Herlevi, Nannan isoisä, heiluu hytin sisällä holtittomasti.
Kajahtaa kovaääninen tööttäys.
– V***u pojat pe*kele, Pekka Herlevi kiroaa kuskin paikalta.
Kyseessä ei kuitenkaan ole hätähuuto vaan fanfaari.
Herlevi vetää yli sadan metrin full pullin. Se heittää hänet kilpailusarjan johtoon.
Valtamediassa yhä tuntemattomalla, mutta vetopiireissä legendaarisella Pekka Herlevillä on kertynyt vuosien varrella koko lajihistorian suurin määrä Euroopan mestaruuksia. Hän on kulkenut lajin parissa siitä lähtien, kun ensimmäiset kisat pärähtivät Suomessa käyntiin 1985.
Alun perin traktoriveto syntyi Amerikassa maanviljelijöiden leikkimielisen kilvanteon tuloksena. Tuolloin kisatraktorien kantaisät hajosivat usein jo ennen kymmenen metrin vetomatkaa.
Nyt lajista on kehittynyt teknisen virittämisen taidetta, mutta sen maine ja kunnia ei vieläkään ole kaksinen.
Kyseenalaista kädentaitoa
Vuosien varrella traktorivetoharrastajia on arvosteltu etenkin lajin saastuttavuudesta.
Yksi sankkoja savupilviä tupruttava tehopesä kuluttaa kuskien mukaan kisan aikana keskimäärin kymmenen litraa bensaa. Siihen sisältyvät sekä parit noin kymmenen sekunnin mittaiset vedot että lämmityskäytöt.
Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan sama määrä polttoainetta kuluu henkilöautolla keskimäärin 160 kilometrin matkalla. Se tarkoittaa noin Turun ja Helsingin välistä ajomatkaa.
Vetokoneiden kulaukset ovat siis suuria mutta nopeita, kun taas henkilöautojen hörppäykset pienempiä mutta pitkäkestoisempia ja toistuvampia.
– Suomessa nähdään paljon vaivaa sen eteen, että laji kehittyisi ekologisempaan suuntaan. Käytetään kierrätysosia, uusiutuvaa dieseliä ja haastetaan rakentamaan voimakkaampia koneita pienemmällä saastutuksella, traktorivetokonkari Jyrki Mäntynen summaa.
Katoavaa kykyä
Saasteiden sijaan traktorivetonuoria huolestuttaa lajiosaamisen tulevaisuus.
Harrastajat ovat ikääntyneitä, ja koneiden rakennus- ja huoltotaidot ovat katoavaa kädentaitoa. Teollisuusliiton mukaan kone- ja tuotantotekniikan osaajista on Suomessa huutava pula.
Jos koneiden huolto- ja rakennustaidot häviävät, eivät tekniikan tuntemus, ekologisempien ja kestävämpien osien rakentaminen tai vikojen tunnistaminen kehity. Siksi lajiosaaminen on traktorivetonuorista tärkeää.
Ennen kaikkea nuoria viehättää lajissa sen yhteisöllisyys, riskinoton synnyttämä adrenaliini ja omien taitojen jatkuva kehittäminen.
Herlevin perheessä kiinnostus lajiin kulkee verenperintönä.
Yleisöstä kantautuu raikuvat aplodit. Nanna Herlevi seisoo väkijoukon keskellä ja katselee kunniakierrosta ajavaa isoisäänsä hymyssä suin.
Vielä joku päivä hänkin nousee vetokoneen rattiin – nyt, kun ajokorttikin on tuoreeltaan takataskussa.
– Tärkeintä ei ole kuitenkaan voitto, vaan perheen kanssa yhdessä tekeminen, Nanna tiivistää.
Vuoden 2023 SM-kilpailuissa Herlevit sijoittuivat omissa luokissaan viidenneksi Jor-Maxilla ja Ivecolla. Emilia Rautiainen sijoittui Mikko-Kaanialla kolmanneksi, Sami Finnilä BM Victorilla toiseksi ja Mäntyset Harald Hirmuisella ensimmäiseksi.
Perjantain jaksossa Elämä on perheestä keskustellaan siitä, mikä hitsaa perheitä yhteen, mikä puolestaan erottaa. Saako perheessäsi olla oma itsensä? Sean Ricksin vieraina ovat isä ja tytär: kansanedustaja, “Terapeutti-Ville” Ville Merinen ja hänen lapsensa, lukiolainen Helmi Merinen. Jakso perjantaina 3.11.2023 klo 21.05 Yle Areenassa ja Yle TV1:llä.
