Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Merivartiosto etsi pulassa olevaa rahtialusta Kokkolasta – kyse olikin väärässä paikassa sijainneesta hätälähettimestä

Länsi-Suomen merivartiostolla oli keskiviikkona erikoinen tehtävä. Hätälähetyksen mukaan Kokkolassa oli hädässä rahtialus, mutta kyse olikin aivan muusta.

heijastinliiviin pukeutunut mies seisoo jätekasan edessä.
Merivartiostolla oli erikoinen tehtävä Kokkolassa kierrätysjätteen äärellä. Kuva: Västra Finlands sjöbevakningssektion

Turussa sijaitseva meripelastuskeskus vastaanotti keskiviikkona Cospas-Sarsat -hätälähetyksen hollantilaiselta rahtialukselta. Sen mukaan alus paikantui lähettimineen Kokkolaan.

Merivartiosto ryhtyi selvittämään tilannetta yhdessä muun muassa Hollannin viranomaisten kanssa. Selvisi, että kyseinen alus seilasi hyväkuntoisena Norjan vesillä, eikä siis ollut ensinkään pulassa.

Outojen signaalien syy selvisi lopulta. Alukselta oli aikaisemmin poistettu käytöstä hätälähetin, joka oli sittemmin aktivoitunut lähettämään hätälähetystä omia aikojaan. Lähetin olisi käytöstä poistamisen yhteydessä pitänyt tehdä toimimattomaksi poistamalla virtalähde. Näin ei ollut tapahtunut, jolloin laite kytkeytyi päälle kierrätyslaitoksessa Kokkolassa. Laite oli myös lajiteltu väärin.

Lue: En patrull från Karleby kustbevakningsstation skickades ut till en återvinningsanläggning i Karleby sedan ett nödlarm från ett holländskt fartyg skickats ut från platsen