Suurin osa Libyan viime päivien tulvien uhreista olisi voitu välttää, jos varoitus- ja pelastuspalvelujärjestelmät olisivat toimineet kunnolla, sanoo YK:n alaisen Maailman ilmatieteen laitoksen WMO:n johtaja Petteri Taalas.
Tällöin ihmisiä olisi saatu evakuoitua Libyan itäosista alueelta, joita tulva runteli.
Vuosikausia jatkuneet sisäiset konfliktit ovat johtaneet siihen, ettei Libyalla ole toimivaa sääpalvelua, joka pystyisi lähettämään varoituksia, Taalas totesi tiedotustilaisuudessa.
Taalas kertoi, että WMO on ollut aiemmin yhteydessä Libyan viranomaisiin auttaakseen heitä uudistamaan ilmatieteellistä järjestelmäänsä. Pyrkimyksiä ovat kuitenkin vaikeuttaneet turvallisuusuhat.
Libya on ollut ilman toimivaa keskushallintoa siitä asti, kun maan johtaja Muammar Gaddafi syrjäytettiin sotilasliitto Naton tukemassa kansannousussa vuonna 2011. Pääkaupungissa Tripolissa toimii kansainvälisesti tunnustettu hallitus, mutta maan itäosaa hallitsee eri hallitus.
Dernassa valtavat tuhot
Itä-Libyaan viikonloppuna iskenyt hyökytulva tappoi ainakin 5 000 ihmistä. Ainakin 10 000 muuta on kateissa.
Osassa itärannikkoa satoi yli 400 millimetriä yhden vuorokauden aikana. Poikkeuksellisen rankat sateet rikkoivat kaksi patoa, ja vesi syöksyi Dernan kaupunkiin. Kaupungin läpi pyyhkäisivät jopa seitsenmetriset aallot. Kymmenet tuhannet ihmiset menettivät kotinsa.
Monet ihmiset ovat kertoneet, että tulva yllätti heidät ja he olivat nukkumassa sen alkaessa.
Libyan ilmatieteen laitos ilmoitti uhasta viranomaisille sähköpostitse kolme päivää etukäteen ja kehotti heitä varotoimiin. Taalaksen mukaan on kuitenkin epäselvää, levitettiinkö viestiä tehokkaasti. WMO:n aluetoimisto sanoo, ettei ongelma ollut varoituksen antamisessa vaan siinä, etteivät Libyan viranomaiset kykene hoitamaan tällaista poikkeuksellista tilannetta.
Taalas huomauttaa, että vastaavia ongelmia ennakkovaroitusten antamisessa on myös muissa konfliktien repimissä maissa kuten Sudanissa. Sudanin ilmatieteen laitos on kertonut hänelle, että suurin osa sen henkilöstöstä on paennut taisteluja pääkaupungista Khartumista.
Ukrainassa puolestaan kolmannes sääasemista on tuhoutunut eikä järjestelmää pystytä enää pyörittämään jatkuvasti. He arvioivat saavansa noin viidesosan datasta, jota saivat ennen sotaa, Taalas kertoo.
Lähteet: AFP, Reuters