Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kotkan kaupunki suunnittelee Hovinsaaren koulun sulkemista

Kaikkiaan kaupunki on lakkauttamassa kolme koulua ja kuusi päiväkotia.

Kivinen vanha keltavalkoinen koulurakennus.
Hovinsaaren koulu lakkautettaisiin suunnitelmissa lukuvuodesta 2025–2026 alkaen. Kuva: Kirsi-Marja Lönnblad / Yle

Kotkan kaupunki aikoo sulkea kouluja ja päiväkoteja, sillä lapsia ei ole riittävästi.

Kaupunki julkisti ennen kesää selvityksen koulu- ja päiväkotisuunnitelmista. Sen jälkeen suunnitelmat ovat osin muuttuneet.

Kaupunki aikoo esimerkiksi sulkea Hovinsaaren koulun lukuvuodesta 2025–2026 alkaen.

Koulut

Karhulan uusi koulukeskus on tulossa käyttöön 2027–2028.

Aiempien suunnitelmien vastaisesti Pihkoon ja Helilän kuudesluokkalaiset eivät siirtyisikään Karhulan koulukeskukseen. Oppilaat jatkaisivat opiskelua omissa kouluissaan. Tämä pienentäisi uuden koulukeskuksen tilatarpeita niin, että kustannusarvio pienenisi noin miljoonalla.

Hovinsaaren koulua piti alunperin tarkastella kriittisesti vuonna 2025. Tarkennetussa selvityksessä yleisopetus yhdistetään Langinkosken kouluun ja Kotkansaaren kouluun jo lukuvuodesta 2025–2026 alkaen.

Hovinsaaren koulun muut toiminnot sijoitetaan seuraavasti: pienryhmäopetus siirretään Kotkansaaren kouluun ja perusopetukseen valmistava opetus Langinkosken kouluun. Hovinsaaren henkilöstö siirtyy Langinkosken ja Kotkansaaren kouluihin. Tarkemmat suunnitelmat tehdään vuonna 2024.

Lakkautuslistalla ovat Helilän koulu ja Karhulan koulu, joiden oppilaat siirtyvät uuteen Karhulan koulukeskukseen.

Tavastilan koulun jatko ratkaistaan vuonna 2027 vuoden 2025 sijaan.

Päiväkodit

Lakkautuslistalla pysyvät keväiseen palveluverkkoselvitykseen verrattuna Metsäkulman päiväkoti, Raitin päiväkoti, Rauhalan päiväkoti ja Kaunismäen päiväkoti. Niiden toiminta siirretään Karhulan uuteen päiväkotiin vuonna 2026.

Sen sijaan Käpylän päiväkoti ei siirry Karhulan uuteen päiväkotiin heti vuonna 2026. Päiväkodin lapset siirtyvät Karhulaan sitten, kun se on lapsimäärän kannalta mahdollista.

Myös Hovinsaaren päiväkoti lakkautetaan. Kaupunki luopuu sen tiloista vuoden 2025 elokuussa. Toiminta siirtyy Kotkansaaren ja Metsolan päiväkoteihin.

Tavastilan ja Velhon päiväkotien osalta tarvetta seurataan kriittisesti. Velhon päiväkoti on lakkautuslistalla ensimmäisenä, jos läntisen Kotkan lapsien määrä laskee.

Kotkan kasvatuksen ja koulutuksen lautakunta käsittelee ehdotuksia 20. syyskuuta.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä kuva, video tai vinkki osoitteeseen kotka@yle.fi. Maksamme julkaistuista kuvista ja videoista palkkion.