Kymenlaakso ja Etelä-Karjala erottuvat muusta Suomesta korkealla maksatautikuolleisuudellaan.
Lääkärilehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan maksatautikuolleisuus on kasvanut vuosien 1971-2020 välisenä aikana 2,5-kertaiseksi.
Samalla kuolleisuus muihin keskeisiin kansansairauksiin on vähentynyt.
Työikäisten maksatautikuolemista yli 90 prosenttia selittyy alkoholiin liittyvillä maksataudeilla.
Rasvamaksa on väestön tavallisin maksatauti. Sitä sairastaa tuoreiden arvioiden mukaan jopa yli 30 prosenttia aikuisista ja sen ilmaantuvuus on kasvussa.
Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan lisäksi maksatautikuolleisuus oli Suomessa korkeinta Päijät-Hämeessä ja Satakunnassa. Aluekohtainen vertailu osoitti, että Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Ahvenanmaan maksatautikuolleisuus oli alle puolet siitä, mitä se oli Kymenlaaksossa, Päijät-Hämeessä, Satakunnassa ja Etelä-Karjalassa.
Tutkijoiden mukaan on tärkeää selvittää, mikä selittää maakuntien väliset erot.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä kuva, video tai vinkki osoitteeseen lappeenranta@yle.fi tai kotka@yle.fi. Maksamme julkaistuista kuvista ja videoista palkkion.