Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Managerin neronleimaus johti F1-kauden suurimpaan sensaatioon – kohuttua formulalupausta verrataan Kimi Räikköseen

McLarenin Oscar Piastri, 22, on ajamassa parasta F1-tulokaskautta sitten Lewis Hamiltonin. Ristiriitaisella tavalla sarjaan tullut lahjakkuus saa kullanarvoista tukea entiseltä formulatähdeltä.

Oscar Piastri
Superlupaus Oscar Piastrin tulokaskausi on ollut vakuuttava. Kuva: Getty Images

15 kuukautta ilman kilvanajoa. Kohusiirto. Kehitysvaiheessa oleva auto. Tallikaverina nuori mutta jo kokenut supertähti.

22-vuotiaan Oscar Piastrin lähtökohdat F1-tulokaskauteen eivät olisi voineet olla haasteellisemmat. Legendaarisessa McLaren-tallissa ajava australialaiskuski on kuitenkin todistanut tällä kaudella, miksi hänestä puhutaan tulevaisuuden F1-maailmanmestarina.

Lewis Hamiltonin F1-debyyttiä vuonna 2007 pidetään tulokaskuskien osalta kaikkien aikojen parhaana. McLarenilla ajanut Hamilton ajoi heti avauskaudellaan sensaatiomaisesti MM-tittelistä jääden siitä lopulta vain vaivaisen pisteen.

Piastri on ajanut palkintokorokkeelle kahdesti, mikä on tuloskaskuljettajista eniten sitten Hamiltonin. Aika-ajoissa hän on ollut parhaimmillaan toinen.

Piastri on päässyt nauttimaan tulokaskaudella myös voitosta, joskin sprinttiformaatissa, joka on ollut käytössä vuodesta 2021 lähtien.

Suzkan F1-aika-ajojen kärkikolmikko.
Oscar Piastri, Max Verstappen ja Lando Norris ovat tuttu kärkikolmikko tältä kaudelta. Kuva: Formula 1 via Getty Images

F1-sarjaa dominoiva kolminkertainen maailmanmestari Max Verstappen tuli sarjaan aikoinaan 17-vuotiaana, kovan hypen saattelemana. Tulokaskaudellaan Verstappen ei kuitenkaan yltänyt kolmen parhaan joukkoon.

Toki F1-tähtien tulokaskaudet eivät ole täysin vertailukelpoisia eroavasta kalustosta johtuen.

Piastrin kohdalla olennaista on se, että hän on pystynyt vastaamaan lähes koko kauden tallikaverinsa ja tähtikuljettajan maineesta nauttivan Lando Norrisin vauhtiin. Piastri on ajanut myös virheettömästi.

F1-talli Alpinen kuljettaja-akatemiaan kuulunut huippulahjakkuus on tehnyt vaikutuksen moneen.

– Piastri on tehnyt hyvää työtä siihen nähden, että hän on ensimmäistä kauttaan F1:ssä. McLaren on aikamoisessa kehitysvaiheessa. Näyttää siltä, että siirtyminen Alpinen leiristä McLareniin on ollut oikea ratkaisu, Yle Urheilun asiantuntija Jukka Mildh tiivistää.

Qatarin F1-sprintin lähtö.
Oscar Piastri kaasutteli Qatarin sprintissä paalupaikalta voittoon. Kuva: Getty Images

Draamalla sarjaan

Vuonna 2001 syntynyt Piastri kuului siis alun perin ranskalaisen Alpinen organisaatioon.

Hänestä tuli merkattu lupaus voittaessaan putkeen formula ykkösiä lähempänä olevat junioriluokat peräkkäin, F3-sarjan vuonna 2020 ja F2-sarjan 2021. Samanlaiseen mestaruusputkeen ovat pystyneet myös nykyiset F1-tähdet Charles Leclerc ja George Russell.

Entinen F1-selostaja James Allen hehkutti vuosi sitten Piastrin lahjakkuutta Yle Urheilulle.

– Kun katsoi hänen ajamistaan F2- ja F3-sarjassa, hän oli todella älykäs ja todella nopea. Hän on sekoitus Charles Leclerciä ja Alain Prostia. Hän on todella laskelmoiva kuljettaja, Allen kehui.

F1-ajopaikkaa ei kuitenkaan avautunut vielä seuraavalle kaudelle, joten kilvanajosta tuli välivuosi. Alpinen kisakuskeina ajoivat Fernando Alonso sekä Esteban Ocon.

Alpine tiedotti kesken viime kauden, että sen junioriakatemiaan kuulunut Piastri korvaa tallista poistuneen Alonson. Piastri kuitenkin kiisti, että hänellä olisi sopimus Alpinen kanssa ja ilmaisi, että talli on julkaissut tiedotteen sopimuksesta ilman hänen lupaansa.

Perinteikkäässä McLaren-tallissa oli puolestaan kiinnitetty huomio Alpinen kuljettajalupaukseen. Osapuolet riitaantuivat sopasta ja tilanne käsiteltiin Kansainvälisen autoliitto FIA:n piirissä. Asia tulkittiin lopulta McLarenin eduksi.

Piastrista voidaankin puhua tämän kohun takia helposti puhutuimpana tulokaskuljettajana sitten 17-vuotiaan Verstappenin.

Tallinvaihto oli nolla F1-kisaa ajaneelta juniorilta kova peliliike. Piastrilla olikin erityislatausta todistaa, että hän on F1-paikan arvoinen.

Tilannetta ei tehnyt yhtään helpommaksi se, että hän oli reilun vuoden ajamatta ja McLarenin auto oli selvästi kehitysvaiheessa. Kauden avauskisoissa McLarenin auto oli yksi hitaimmista. Näistä lähtökohdista Piastrin kypsä ja virheetön ajaminen on ollut erittäin vaikuttavaa.

– Hänellä on sen verran kilpailukokemusta ja taitoa siihen, että hän pystyy hyödyntämään ne kohdat, joilla McLarenin kehitysvaiheessa oleva auto toimii. Norris on tallikaverina todella hyvä mittatikku. Häneen verrattuna Piastri on ajanut hyvin, Mildh sanoo.

Oscar Piastri Itävallassa.
Oscar Piastri kuului usean vuoden ajan Alpinen ja edeltäjän Renault'n akatemiaan. Suhde päättyi tulisissa merkeissä. Kuva: Gongora / NurPhoto / Getty Images

Kylmää päätä

Alkukaudesta vauhdin puutetta tuskaillut McLaren teki kesällä kehitysosien siivittämänä loikan sarjan kärkikahinoihin. Samalla Piastri pystyi heti Norrisin vanavedessä taistelemaan kärkisijoista.

Silverstonen aika-ajoissa hän ylsi ensimmäistä kertaa kolmen parhaan joukkoon, ja olisi saavuttanut ensimmäisen palkintokorokesijansa ilman McLarenin taktista mokaa. Belgian sprinttikisassa hän oli jonkin aikaa johdossa ja oli lopulta Verstappenin jälkeen toinen.

Ensimmäinen palkintokorokesija varsinaisesta kisasta tuli Japanin Suzukasta.

Tunnettu F1-toimittaja Tom Clarkson muistutti F1 Nation -podcastissa, miten tasainen sarja tällä hetkellä on Red Bullin takana. Mercedes, Ferrari, McLaren ja toisinaan myös Aston Martin ovat kamppailleet toiseksi nopeimman auton tittelistä.

Jukka Mildh ottaa kantaa Oscar Piastrin kauteen
Jukka Mildh muistuttaa manageri Mark Webberin tekemästä työstä Piastrin taustalla.

Tasaisessa pakassa kuljettajan ajokyvyt korostuvat.

– Vastuu on enemmän kuljettajilla kuin se on ollut formula ykkösten lähihistoriassa. Siksi tarvitset kylmää päätä, Clarkson viittasi Piastriin.

Nimekkään managerin arvo

Mildhin mukaan Piastrin onnistuneen kauden taustalla yksi tärkeimmistä tekijöistä on tämän manageri Mark Webber. Australialainen saavutti komealla ja pitkällä urallaan kahdeksan voittoa ja 42 palkintokorokesijaa.

Webber muistetaan ehdottomana mutta arvostettuna oman arvonsa tuntevana kuljettajana, joka otti Red Bullilla muutaman kerran radalla yhteen ykköskuski Sebastian Vettelin kanssa.

– Webber katsoo asioita hyvin paljon kuljettajan silmin ja tietää, mitä vaaditaan, että kuljettaja pystyy suorittamaan. Hän on pystynyt antamaan kovaa taustatukea siinä, että valmistautuminen on paras mahdollinen.

Oscar Piastri & Mark Webber.
Mark Webberin F1-kokemuksesta on iso etu Oscar Piastrin arjessa. Kuva: Getty Images

Webberin hyvin tunteva Mildh sanoo, että Piastrin saaminen Alpinen leiristä pois oli entiseltä F1-kuskilta iso oivallus.

– On hyvin todennäköistä, että ranskalaisorganisaatiossa hän ei olisi päässyt lupauksien mukaisesti nopeasti formula ykkösiin. Webber huomasi mahdollisuuden mennä McLarenille ja talli oli tälle avoin. Webberillä on iso rooli siinä, että sopimuksesta löydettiin porsaanreikä, jotta Piastri pystyi siirtymään McLarenille.

Kimi Räikkösen tyyli

Muun muassa Jenson Buttonin, Daniel Ricciardon ja Carlos Sainzin kisainsinöörinäkin työskennellyt Tom Stallard kuvaili The Racen haastattelussa, miten vaikuttunut hän on ollut Piastrin asenteesta ja ajattelutavasta.

– Hän on huomaavainen keskustelija ja rauhallinen tyyppi. En ole varma, olenko tavannut niin monia, joita kuvailisin sanoilla rauhallinen ja intensiivinen.

Oscar Piastri iloisena oltuaan F1-sprintin kakkonen 29.7.2023 Span radalla.
Oscar Piastri on väläyttänyt haastatteluissa omalaatuista persoonaansa. Kuva: Getty Images

Vaikka Piastri vaikuttaa maltilliselta, F1-yleisölle on tarjottu myös muutamia makupaloja hänen persoonastaan.

Qatarin aika-ajoissa kolmen parhaan joukkoon yltänyt Piastri sai kuulla toimittajalta, että hänen paras suorituksensa viimeisessä osiossa on hylätty ratarajojen ylittämisen vuoksi.

– Tämä on hauskaa, eikö olekin? Ihanaa, Piastri totesi sarkastisesti hymyillen.

Piastri jatkoi huumoriaan Instagram-tilillään lataamalla ennen hylkäystä otetun kuvan, jossa poseeraavat kolme nopeinta. Piastrin aika-ajosijoitus oli lopulta kuudes.

– Ensimmäinen, toinen ja kuudes, Piastri velmuili.

PlanetF1-sivuilla Piastria on verrattu persoonaltaan hieman Kimi Räikköseen, joka nousi hahmona isoksi ilmiöksi. Artikkelissa Piastria kuvailtiin Räikkösen kaltaiseksi kuljettajaksi, joka ei häiriinny mistään ja keskittyy olemaan oma itsensä.

Kaksi tulevaisuuden mestaria

Norrisia ja Piastria pidetään tämän kauden parhaana kuljettajakaksikkona. Viidettä kauttaan ajava Norris on tallin suunnannäyttäjä, joka on saavuttanut viisi kakkossijaa ja on ollut kerran kolmas.

23-vuotiaan Norrisin ja 22-vuotiaan Piastrin myötä McLarenilla on käsissään ainutlaatuinen tilanne. Tallissa on kaksi urallaan kovasti eteenpäin menevää nuorta kuljettajaa, joilla molemmilla on mestaruuspotentiaalia.

Ykkös- ja kakkoskuskia ei tällä hetkellä ole.

Oscar Piastri ja Lando Norris katsovat toisiaan.
Oscar Piastri ja Lando Norris ovat raikas kuljettajakaksikko. Heissä molemmissa on ainesta F1-maailmanmestariksi. Kuva: Getty Images

Piastri teki syyskuussa vuoteen 2026 ulottuvan jatkosopimuksen McLarenin kanssa. Norrisin sopimus puolestaan ulottuu vuoteen 2025 asti.

McLarenilla on potentiaalia nousta lähitulevaisuudessa Red Bullin ja Verstappenin suurimmaksi haastajaksi. Toisaalta McLarenilla on kokemusta siitä, millaisia haasteita voi syntyä, kun tallin molemmat kuljettajat ajavat mestaruudesta.

Kaudella 2007 kaksinkertaisen maailmanmestarin Alonson ja tulokaskuskina ajaneen Hamiltonin välit tulehtuivat kiivaassa MM-taistossa. Lopputuloksena Ferrarin Kimi Räikkönen voitti mestaruuden pisteen erolla ennen tasapisteisiin päätyneitä McLaren-kuljettajia.

Fernando Alonso & Lewis Hamilton.
Fernando Alonso ja Lewis Hamilton ajoivat tallikavereina kaudella 2007. Kahden valovoimaisen kuljettajan ajaminen samassa tallissa vaati kuitenkin veronsa. Kuva: EPA