Oululainen Anna Karvosenoja haluaa, että hänet puetaan viimeiselle matkalle suosikkiväriinsä keltaiseen. Arkku on puinen, ja siinä on sammalpeti. Muistotilaisuus on kaikille avoin värikäs juhla, jossa kuunnellaan Samuli Putron musiikkia ja kerrotaan mukavia tarinoita.
Ruokaa ja juomaa pitää olla tarjolla. Karvosenoja tunnetaan nyyttikesteistä, joten jokainen vieras tuo mukanaan sellaisia ruokia, jotka ovat hänen herkkujaan.
– Haluan omannäköiset, persoonalliset hautajaiset. Samalla kevennän läheisteni työtaakkaa sitten, kun surujuhlani aika koittaa, kolmen lapsen äiti perustelee varhaisia valmistelujaan.
Karvosenoja on jo suunnitellut varsin tarkkaan omat hautajaisensa, vaikka hän on vasta 42-vuotias ja perusterve nainen. Näin tekee yhä useampi muukin suomalainen, tietää Karvosenoja.
Hän sanoo olevansa sinut kuoleman kanssa ja haluaa puhua siitä avoimesti. Hän kohtaa kuolemaa myös työssään: hautaustoimiston asiakaspalvelijana hän auttaa ja tukee surevia sekä pukee vainajia arkkuun. Lisäksi hänellä on arkkuliinayritys.
”Kuolema ei tule nopeammin, vaikka hautajaiset suunnittelee etukäteen”
Suomen Hautaustoimistojen liiton puheenjohtaja Sari Koukkari on ilahtunut kuullessaan Anna Karvosenojan hautajais- ja hautaussuunnitelmista.
Hänen mukaansa ihan liian harva suomalainen suo ajatusta omalle kuolemalleen ja sen vaatimille järjestelyille, vaikka se helpottaisi häntä itseään ja varsinkin omaisia sitten myöhemmin.
– Paras vaihe on suunnitella omat hautajaiset, kun on voimissaan ja terve, Koukkari kannustaa.
Hyvissä ajoin tehtyä suunnitelmaa kannattaa Koukkarin mukaan tarvittaessa päivittää. Sopiva päivitysväli on viidestä kymmeneen vuotta.
– Ei kuolema tule yhtään sen nopeammin, vaikka hautajaiset suunnitteleekin etukäteen. Monet sanovat, että pikemminkin valmis suunnitelma vapauttaa elämään, kun asiaa ei tarvitse enää miettiä.
Hautapaikan testaus kirkkomaalla helpotti
Anna Karvosenojan suhtautuminen kuolemaan ja elämään muuttui, kun hänen isänsä hukkui työtehtävissä Perämerellä Hailuodossa. Karvosenoja oli tuolloin parikymppinen.
”Isän tytölle” menetys oli suuri, ja surun käsittely venyi. Karvosenoja havahtui asiaan vasta silloin, kun hänen 4-vuotias poikansa kysyi häneltä, että milloin tulee taas sellainen päivä, kun sinä hymyilet.
Toinen käännekohta Karvosenojan suhtautumisessa kuolemaan tapahtui kymmenisen vuotta sitten.
Ehdotin, että lähdetään koemakaamaan hautapaikkoja.
Anna Karvosenoja
Tuolloin hänen hyvä ystävänsä sairastui ärhäkkään rintasyöpään, eikä elinaikaa ollut jäljellä pitkään. Ystävä oli huolissaan siitä, mihin hänet Hailuodossa haudattaisiin.
Ystävykset alkoivat käsitellä kuolemaa sekä siihen liittyviä pelkoja ja huolia yhdessä.
– Minulla oli jo hautapaikka Hailuodosta varattuna, joten kysyin, että haluaisitko sinä olla siinä minun vieressäni. Ehdotin, että lähdetään koemakaamaan hautapaikkoja. Niin me sitten maattiin hautapaikoilla ja katsottiin, mitkä puut pitäisi kaataa, jotta aurinko paistaisi meihin paremmin.
Samalla kaksikko suunnitteli omat hautajaisensa, puhuivat siitä, millaisen tilaisuuden ja arkun he haluaisivat.
Ystävä kuoli vain pari kuukautta myöhemmin. Karvosenoja pitää kunniatehtävänä sitä, että hän sai olla laittamassa ystäväänsä kauniiksi arkkuun.
Arkku lainassa Samuli Putron musiikkivideolla
Anna Karvosenojalla on itselläänkin ruumisarkku jo valmiiksi hankittuna – se on musta ja puinen. Musta se on siksi, että se oli lainassa Samuli Putron Tyttäreni-musiikkivideolla, joka kuvattiin Hailuodossa.
– Musta ei ole minun värini, mutta suostuin lainaan. Sitten kun tuo sama arkku on minun omissa hautajaisissani, siihen tulee päälle arkkuliina. On hyvä, että arkulla on jo tarinoita takana.
Karvosenoja tietää, mitä tuntuu maata ruumisarkussa. Hän on nukkunut omassaan joskus jopa pienet päiväunet.
– Siinä tulee semmoinen olo kuin olisi kehdossa turvassa. Ajattelen niin, että se on hyvä paikka sitten, kun siihen on aika mennä.
”Jos kuolemasta ei puhuta, pelko vain kasvaa”
Anna Karvosenojan arkkua ovat päässeet testaamaan muutkin. Oulussa järjestetyssä Pro morte -tapahtumassa kävijöille tarjottiin mahdollisuus koemaata ruumisarkku.
Osa osallistuneista laskeutui arkkuun pelonsekaisin tuntein, mutta Karvosenojan mukaan heillekin jäi kokemuksesta vapauttava tunne.
Vastaavia tilaisuuksia, joissa keskustellaan kuolemasta ja kokeillaan arkussa makaamista, tarvittaisiin Karvosenojan mukaan lisää - muuallakin kuin Oulussa ja jopa kuukausittain. Hänen mielestään niitä pitäisi järjestää myös nuorille.
– Ihan samalla tavalla kuolema pelottaa nuoria kuin meitä aikuisiakin. Jos kuolemasta ei puhuta, pelko vain kasvaa.