Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tampereella kirkkoihin pääsee jatkossakin maksutta – tuomiorovasti Olli Hallikaisesta pääsymaksut sotivat kirkon toiminta-ajatusta vastaan

Suomessa talousahdinkoon joutuneet seurakunnat ovat joissakin tapauksissa alkaneet periä pääsymaksua kirkkoon tulijoilta. Tampereella tällaisia suunnitelmia ei ole.

Tampereen tuomiokirkko 21.9.2023. Ulkoa kuvattuna.
Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan isojen kirkkojen ovet ovat auki joka päivä, sanoo tuomiorovasti Olli Hallikainen. Kuva: Valtteri Kujansuu / Yle

Tampereen kirkkoihin ei ole suunnitteilla pääsymaksuja. Yle tiedusteli asiaa Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan päätettyä ensi vuoden kävijämaksuista.

Esimerkiksi Helsingin Temppeliaukion kirkossa pääsymaksu on ollut jo vuosia.

Vain vierailuaikoina ja vierailijoille tulevia kävijämaksuja tarvitaan Helsingissä osin juuri kirkkorakennusten tuomien tilakustannusten vuoksi.

Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti Olli Hallikainen sanoo, että Tampereen seurakunnilla tilanne on Helsinkiä parempi kahdesta syystä.

Ensinnäkin Hallikainen sanoo aiempien päättäjien pitäneen hyvää huolta Tampereen kirkoista, mikä näkyy korjaustarpeen tasossa.

Tuomiorovasti Olli Hallikainen Tampereen tuomiokirkossa 21.9.2023.
Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoja ovat Aleksanterin kirkko, Kalevan kirkko, Finlaysonin kirkko, Vanha kirkko sekä tuomiokirkko. Kuva: Valtteri Kujansuu / Yle

Toinen syy on muuttovoitto. Tampereelle muuttaa jatkuvasti uusia kirkollisveron maksajia, joten kirkkojen ja kiinteistöjen ylläpitoon riittää rahaa ilman pääsymaksujakin.

Myös periaatteellinen asia

Hallikainen näkee pääsymaksuissa periaatteellisen ongelman.
– Vaikka se on ymmärrettävää taloudellisista syistä, se sotii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategiassa olevaa ovet auki -toiminta-ajatusta vastaan.

Seurakuntaan kuuluvien maksamaa kirkollisveroa on Hallikaisen mielestä hyvä käyttää siihen, että kirkkojen ovet pidetään kaikille maksuttomasti avoimina.

Tuomiorovasti näkee asian tosin vielä laajemmin.

– Kaikkien tulisi päästä kirkkoon. Se ei saa olla edes pienestä pienestä kolikosta kiinni. Siinä on myös hengellinen näkökulma. Kirkko on rukouksen paikka. Jos ihmisellä on ahdinkoa, ja hän haluaa tulla sytyttämään kynttilän ja rukoilemaan kirkkoon, hänelle täytyy olla mahdollisuus siihen.

Tampereen tuomiokirkko 21.9.2023 sisältä.
Tampereen Tuomiokirkkoseurakunnan kirkoissa voi lahjoittaa keräyslippaaseen vapaaehtoisesti. Hallikainen sanoo, että summissa puhutaan joistakin sadoista euroista vuodessa. Kuva: Valtteri Kujansuu

Tampereella seurakunnan kirkoissa on kuitenkin järjestetty pääsymaksullisia tunnettujen nimien tähdittämiä konsertteja. Tämä on kirvoittanut seurakuntalaisilta kritiikkiä.

Hallikainen perustelee pääsymaksuja järjestäjän riskillä.

– Ajattelemme niin, että konsertin järjestäjä ottaa aikamoisen riskin, kun järjestää konsertin ja kalliit artistit. Siksi on perusteltua, että voidaan periä pääsymaksu.

Eläkkeelle ensi sunnuntaina

Vuodesta 2005 seurakuntaansa johtanut Hallikainen pitää lähtösaarnansa ennen eläköitymistä ensi sunnuntaina tuomiokirkossa. Parhaaksi anniksi Tampereen vuosiltaan hän nostaa kysyttäessä kirkot ja ihmiset.

– Nämä kaikki kirkot ovat hienoja, ja näissä on ollut ilo palvella! Olen kyllä hyvin kiitollinen, kun olen voinut täällä kohdata seurakuntalaisia ja jakaa iloja ja murheita, mitä elämä tuo mukanaan.