Vaasan Vesi tiedotti alkuviikolla, että Vähässäkyrössä on havaittu vedessä maku- ja hajuhaittoja.
Tutkimuksissa ei vedestä ole kuitenkaan tähän mennessä löytynyt mitään poikkeavaa tai terveydelle vaarallista.
Verkostopäällikkö Jari Jantunen kertoo, että vastaavia ilmoituksia vedestä tulee aina silloin tällöin. Kesäaikana niitä tulee yleensä jonkin verran enemmän.
Vesilaitoksen mukaan syynä maku- ja hajuhaitoille on lämmin vesi ja veden vähäinen käyttö.
– Meillä on haasteena tämä pitkä siirtolinja Pilvilammen pintavesilaitokselta eteenpäin. Veden viipymä on pitkä ja käyttäjiä on vähän, joten vesi ei vaihdu tarpeeksi nopeasti, kertoo Jantunen.
Juoksutuksista apua
Vaasan Vesi on aloittanut verkostossa huuhtelut, jotta veden maku ja haju muuttuisivat. Juoksutuksissa vettä ohjataan ojiin ja hulevesilinjoihin.
Juoksutuksia jatketaan vielä ensi viikolla.
Jari Jantunen muistuttaa, että terveysviranomaiset ottavat vedestä näytteitä tiiviisti.
Myös viileämpi sää olisi hyvä, sillä säällä on oma merkityksensä.
– Tämä on pintavesilaitos ja nyt on ollut lämmin kesä ja syksy. Meidän verkkoomme menevä vesi on lämmintä eli noin 10-15 astetta, kun se lähtee verkkoon, kertoo Jantunen.