Kiehkuravesirutto on levinnyt Paimiossa Ankkalammen lisäksi ainakin kolmeen muuhun lampeen.
Paimion kaupunki aikoo nyt kartoittaa kaikki Valkojannummen alueen lammet, jotka sijaitsevat kaupungin mailla. Lammet kartoitetaan sukeltamalla syys–lokakuussa.
Ympäristösuojelun projektisuunnittelija Laura Paarala selventää, että Valkojannummen alueella on kaikkiaan kahdeksan lampea, jotka ovat kaupungin mailla. Niistä kolmessa on havaittu kiehkuravesiruttoa.
– Lisäksi alueella on viisi pientä lampea yksityisillä mailla, näitä ei tällä kertaa kartoiteta, Paarala täsmentää.
Tänä syksynä tyhjennettävä ja puhdistettava Paimion Ankkalampi ei sijaitse Valkojannummen alueella.
Uusia torjuntakeinoja selvitetään
Haitallista vieraslajia kiehkuravesiruttoa on poistettu Valkojannummen lammista sukeltamalla, eli sukeltajat poistavat kasvia käsin.
Hiekkahelmessä torjuntaa on tehty Paaralan mukaan jo kaksi vuotta. Kahdessa muussa lammessa kiehkuravesiruttoa havaittiin ensi kerran tänä kesänä.
– Torjuntatoimet jatkuvat ensi kesänä. Kokeilemme mahdollisesti uusia keinoja, kuten vesi-imuria sukeltajien apuna, mutta tämä on vasta ideatasolla, Paarala kertoo.
Voit keskustella aiheesta 3. lokakuuta kello 23 asti.