En saa mielestäni Ukrainan sotaa? Ajattelen sitä viimeisenä ennen kuin nukahdan, aamulla luen ensimmäisenä sitä koskevat uutiset. Jos herään yöllä, silloinkin ajattelen Ukrainaa: miten sodan saisi loppumaan?
Muilla maailman mantereilla ehkä ihmetellään, miksi sota Ukrainassa on meille niin erityinen. Onhan toisen maailmansodan jälkeen käyty, ja yhä käydään, monia sotia. Miksi ne eivät saa meiltä samaa huomiota?
Koska sota Ukrainassa romutti toivon.
Ukraina osoitti, emme ole sen rauhankykyisempiä kuin muutkaan.
Olin kuvitellut, että valtioiden väliset sodat Euroopassa olisivat jo menneisyyttä. Ukraina osoitti, ettemme ole sen sivistyneempiä ja rauhankykyisempiä kuin muuallakaan.
Syyskuun alussa bulgarialainen kirjailija Georgi Gospodinov pohti inhimillisen kehityksen konferenssissa Sofiassa, miksi Ukraina on koko ajan ajatuksissamme. Hän sai tänä vuonna yhdessä kääntäjänsä Angela Rodelin kanssa Booker-palkinnon kirjasta Time Shelter. Se on romaani, joka kertoo paosta menneisyyden nostalgiaan.
Moni kysyy, miksi huolehtia luonnosta, kun ihmisillä on suuri hätä?
Puheessaan Gospodinov muistutti, että myös muut kuin ihmiset kärsivät sodasta. Kuinka monta kettua, jänistä tai siiliä on kuollut Ukrainassa? Kuinka moni koira, kissa, lammas, hevonen, lehmä ja sika on menettänyt henkensä? Paljonko on tuhoutunut metsää, ruohoa, pensaikkoja?
Moni tietysti kysyy, miksi huolehtia luonnosta, kun ihmisillä on suuri hätä – mutta juuri tästä kysymyksestä löysin syyn sota-ahdistukseen.
Ilmastonmuutos, lajikato ja luonnonvarojen ehtyminen ovat viime vuosikymmeninä opettaneet, että ihmislajin ja muun luonnon hyvinvoinnin välillä on erottamaton yhteys.
Ukrainassa tankkien alle rusentuvat sammakot ja madot sekä kaikki sotakoneiden aiheuttama silmitön ympäristötuho kertovat pahimmasta mahdollisesta ihmisen itsekeskeisyydestä – siitä, miten ihminen toteuttaa piittaamattomasti pyrkimyksiään, ja millään muulla ei ole väliä.
Nyt Eurooppa käyttää sotaan niitä varoja, joiden avulla olisimme voineet helpottaa nälkää ja köyhyyttä ja suojella luontoa.
On Vladimir Putinin syytä, että maailman johtajien katse ja kaikkien mielenkiinto tarkentuu tällä hetkellä vain aseiden takaamaan turvallisuuteen. Nyt koko Eurooppa käyttää sotaan varustautumiseen niitä varoja, joiden avulla olisimme voineet helpottaa nälkää ja köyhyyttä sekä hidastaa ilmaston lämpenemistä ja suojella luontoa.
Tuntuu, että pyrkimyksemme kestävään kehitykseen, kaikki eettiset pohdintamme, koko sivistyksemme lepää tyhjän päällä, niin kauan kuin sota riehuu Ukrainassa.
Putinin sota halveksii kaikkea tietoa, jonka olemme keränneet maapallon tulevaisuuden turvaamiseksi. Siksi sota Ukrainan kansaa vastaan on sotaa ihmiskuntaa vastaan. Sota edustaa niin syvää hulluutta, että sitä on vaikea kestää – ja mahdoton heittää mielestään.
Siksi on myös vaikea suhtautua myötätuntoisesti niihin venäläisiin, jotka tukevat sotaa tai suhtautuvat siihen välinpitämättömästi.
Samaisessa inhimillisen kehityksen konferenssissa Sofiassa puhui myös filosofi Martha Nussbaum. Hän erotti väkivallattoman vastarinnan oppi-isän, Mahatma Gandhin (1869-1948) ajattelussa tekojen ja tunteiden pasifismin. Nussbaumin mukaansa pidättyminen väkivallasta Hitlerin ja Putinin hyökkäysten edessä olisi ollut vastuutonta. Mutta silti voimme oppia jotain Gandhin emotionaalisesta pasifismista.
Emotionaalisen pasifismin tärkein lähtökohta on tunnustaa pahantekijän mahdollisuus muutokseen.
Sen perusajatuksena on paitsi Gandhin myös Jeesuksen ja Buddhan esimerkkien mukaisesti lähestyä jokaista ihmistä rakkaudella. Se ei tarkoita, että meidän olisi pidettävä kaikista ihmisistä tai mukauduttava heidän mielipiteisiinsä. Emotionaalisen pasifismin lähtökohtana on tunnustaa jokaisen ihmisen mahdollisuus hyvään ja pahaan – ja ehkä tärkeimpänä – tunnustaa pahantekijöiden mahdollisuus muutokseen.
Se on vaativaa. Rotusortoa vastustanut Etelä-Afrikan vapaustaistelija Nelson Mandela kertoi käyttäneensä koko vankeusaikansa – 27 vuotta – päästäkseen eroon valkoisia kohtaan tuntemastaan vihasta. Mielenmuutoksen seurauksena Mandela ei halunnut vallan vaihduttua kostaa apartheidin tukijoille.
Yhdysvaltojen Marshall-apu sodan tuhoamalle Saksalle toisen maailman sodan jälkeen perustui samaan ajatukseen: myös natsien tukijoille annettiin uusi mahdollisuus osallistua demokraattisen Saksan rakentamiseen.
Tavallisina ihmisinä emme voi itse vaikuttaa Ukrainan sodan kulkuun, mutta omiin ajatuksiimme ja suhtautumiseemme voimme yrittää vaikuttaa. Emotionaalinen pasifismi haastaa torjumaan vihan myös venäläisiä ja venäläistä kulttuuria kohtaa.
Kun sota joskus päättyy, on aika rakentaa ystävyyttä.
Heikki Hiilamo
Kirjoittaja toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorina ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina.
Voit keskustella kolumnista 3.10. kello 23.00 asti.