Kiekko-Espoo hakee paikkaa jääkiekon SM-liigaan ensi kaudelle. Seuran puheenjohtaja Ami Rubinstein kertoi asiasta tänään tiedotustilaisuudessa. Lisenssihakemus on jätettävä 31. lokakuuta mennessä.
SM-liiga ilmoitti keskiviikkona, että se ottaa sittenkin vastaan uusia lisenssihakemuksia kaudelle 2024–25.
Kiekko-Espoon kuuden vuoden projektin tavoite on koko ajan ollut liiganousu. Espoolaiset huippujuniorit ovat joutuneet lähtemään muualle, kun kaupungissa ei ole ollut liigajoukkuetta.
Kiekko-Espoo kävi keskusteluja SM-liigan kanssa ensimmäisen kerran keväällä 2022. Keskusteluja käytiin liiganousun kriteereistä, jotka liittyivät muun muassa urheilulliseen uskottavuuteen, junioriorganisaatioon ja talouteen. Tarkat kriteerit Kiekko-Espoo sai vasta eilen.
Sen tarkemmin Kiekko-Espoon ja SM-liigan välisiä keskusteluja Rubinstein ei lähtenyt avaamaan.
– Liigan ja meidän välinen keskinäinen kommunikaatio on luottamuksellista, mutta hyvässä hengessä sitä on käyty. Meidän puolelta tärkeää on se, että olemme osanneet osoittaa liigalle, miksi meille on tärkeää jättää hakemus tänä vuonna.
Hakemuksen jättämiseen tulee kiire, mutta Rubinsteinin mukaan Kiekko-Espoo on valmistautunut hyvin kaikkiin vaihtoehtoihin.
Urheilullisella puolella Kiekko-Espoo voitti viime kaudella Mestiksen runkosarjan, Mestiksen mestaruuden ja teki myös uuden piste-ennätyksen. Junioripuolella Kiekko-Espoolla on vahva organisaatio ja Espoon areena on hallina huippuluokkaa.
Mediatapaamisessa kävi myös ilmi, että liigapaikan suhteen on olemassa vielä useita kysymysmerkkejä. Rubinsteinin mukaan suurimmat kysymysmerkit koskevat pääasiassa osakkuutta SM-liigaa hallinnoivassa yhtiössä. Kiekko-Espoolla ei ole vielä tiedossa, kuinka paljon liigaosake tulee maksamaan.
Julkisuudessa on ollut esillä eri summia, kuten 3,5 miljoonaa euroa.
– En ota lukuihin mitään kantaa. Mikä se sitten lopulta onkin, niin toivon, että se perustuu järkeen ja että se on kunnolla perusteltu.
Talouspuolella Kiekko-Espoo on saanut taustalleen sijoittajia. Ensimmäiseen liigakauteen on tarkoitus lähteä noin viiden miljoonan euron budjetilla. Pelaajabudjetti on näillä näkymin noin 1,9 miljoonaan euroa. Liigarahoituksen kerääminen on käynnissä ja sitoumuksia on nyt kolmen miljoonan edestä 19 sijoittajalta.
Viime tilikaudella Kiekko-Espoo teki peräti 397 000 euron tappion 950 000 euron liikevaihdolla.
– Talous on vahvalla pohjalla. Teimme viime kaudella merkittävän tappion, mutta se oli hyvin pääomitettu. Kaikki toimenpiteet, mitä teimme viime kaudella, tähtäsivät siihen, että pystymme nyt jättämään liigahakemuksen.
Sarjayrittäjä, miljonääri ja Nokian hallituksen jäsen Timo Ahopelto on Ilta-Sanomien mukaan yksi Kiekko-Espoon takana olevista uusista sijoittajista.
Ahopelto, 48, tunnetaan esimerkiksi sähköisiin potilastietoihin keskittyneen yrityksen CRF Healthin yhtenä perustajana. IS:n mukaan Ahopelto tienasi pääomatuloja 15 miljoonaa yrityksen myynnillä vuonna 2015.
– Sijoittajien nimistä en halua puhua. Jos sijoittaja itse haluaa tulla julkisuuteen, se on sitten eri asia. Meillä on Kiekko-Espoossa se lähtökohta, että tätä toimintaa tehdään sen vuoksi, että meidän mittavalle juniorituotannolle tarjottaisiin mahdollisuus jatkaa seurassamme liigatasolla, Rubinstein sanoi.
”Kiinnostus Espoota kohtaan on kova”
Kiekko-Espoon urheilutoimenjohtaja Kim Hirschovits oli luonnollisesti positiivisissa tunnelmissa, kun asiat ovat edenneet tähän pisteeseen.
– Paljon töitä on tehty tämän eteen. Joukkue on hyvässä jamassa. Toivottavassti mahdollisimman moni tämän kauden pelaaja pelaa ensi kauden joukkueessa. Kiinnostus Espoota kohtaan on kova myös muilla pelaajilla.
Pelaajabudjettia Hirschovits ei avannut sen tarkemmin.
– Pelimerkkejä on joka vuosi sen verran kuin on. Pyritään mahdollisimman hyvä joukkue saamaan kasaan.
Kiekko-Espoon kuuden vuoden projekti on edennyt lähelle liigapaikkaa. Rubinstein ei nuolaise vielä.
– Prosessi on vielä kesken. Siinä vaiheessa, jos ja kun liigapaikka saadaan, voi ruveta herkistelemään.
Viimeksi Espoossa on pelattu SM-liigaa Kiekko-Espoon nimellä 25 vuotta sitten 1998.
Toinen liiganoususta kiinnostunut seura Jokerit ei aio hakea liigalisenssiä vielä ensi kaudelle.