Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Orivesi pyrkii aurinkoenergian kärkikunnaksi – sopivien tuotantopaikkojen selvitys käyntiin heti lokakuussa

Tavoitteena on löytää aurinkovoimalle paikkoja, jotka eivät vähennä metsä- tai viljelytilaa. Selvitykseen kerätyt tiedot tulevat kaikkien käytettäväksi. Selvitys ei velvoita maanomistajaa mihinkään.

Kuvassa on aurinkopaneeleja.
Ensisijaisesti aurinkovoiman tuotantopaikoiksi haetaan esimerkiksi entisiä kaatopaikkoja tai turvetuotantoalueita. Arkistokuvassa aurinkopaneeleja. Kuva: Petri Kalevi Julkunen / Yle

Oriveden mahdollisuudet aurinkoenergian edelläkävijäkunnaksi paranevat.

Orivesi on ainoana Pirkanmaan kuntana saanut ympäristöministeriön hankeavustuksen. Sen tuella aletaan vielä lokakuussa selvittää aurinkovoiman tuotantoon sopivia paikkoja.

Kaupungin mukaan tuotantopaikoiksi haetaan esimerkiksi entisiä kaatopaikkoja, turvetuotantoalueita, louhoksia tai viljelystä poistuneita peltoja.

Selvityksen tarkoitus on tarjota tietoa tulevaisuuden aurinkovoimalahankkeille. Siinä tarkastellaan kaupungin ja yksityisten omistamia maa-alueita koko kunnan alueella. Tavoite on löytää paikkoja, jotka eivät merkittävästi vähennä metsä- tai viljelyalaa.

Tulokset ovat kaikkien aurinkoenergiasta kiinnostuneiden käytettävissä ensi kesästä lähtien.

Selvitys ei vaadi yksityisiä maanomistajia tekemään mitään eikä tarkoita aurinkovoimalan rakentamista. Voimaloiden toteuttaminen edellyttää aina maanomistajien ja aurinkoenergia-alan toimijoiden välistä sopimista sekä asianmukaisia lupaprosesseja.

Kokonaiskustannusarvio on 40 000 euroa, josta ympäristöministeriön avustus korvaa enintään 28 000 euroa. Käytännön työn tekee Ramboll.

Mitä mieltä olet aurinkovoimahankkeista? Voit keskustella aiheesta 7. lokakuuta kello 23 asti.