Lounais-Suomen poliisi kertoo edenneensä tutkinnassa, joka liittyy vauvaan ja äitiin kohdistuneisiin rikoksiin Huittisissa.
Poliisin tiedotteen mukaan tapahtumien kulku on hyvin selvillä, ja poliisilla on myös alustava käsitys teon motiivista.
Epäillyt rikokset tapahtuivat 28. syyskuuta Huittisissa.
Tuolloin toisilleen entuudestaan tuntemattomat naiset tapasivat yhteisellä ulkoilulenkillä Huittisten keskustan läheisyydessä.
Rikoksista epäilty nainen oli ehdottanut ulkoilulenkkiä uhrille sosiaalisen median ryhmän kautta.
Ulkoilulenkin aikana naisen epäillään pahoinpidelleen uhrinsa ja sen jälkeen ottaneen tämän vastasyntyneen vauvan mukaansa.
Muutamia tunteja myöhemmin poliisi otti epäillyn kiinni linja-autosta Helsingissä. Kaapattu vauva oli vahingoittumattomana epäillyn hallussa. Poliisi tutkii tapausta törkeänä vapaudenriistona ja törkeänä pahoinpitelynä.
Poliisin mukaan tekoa suunniteltiin etukäteen
Poliisi kuvailee epäillyn äitiin kohdistamaa väkivallantekoa vakavaksi ja julmaksi. Uhri selvisi pahoinpitelystä kuitenkin ilman erityisen vakavia vammoja.
Poliisi on saanut muodostettua hyvän käsityksen tapahtumien kulusta ja sillä on myös alustava käsitys teon motiivista.
– Uhri valikoitui siksi, että hänellä oli vastasyntynyt lapsi. Poliisilla on viitteitä siitä, että tekoa oli suunniteltu etukäteen, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Anna Kivimäki poliisin tiedotteessa.
Kivimäen mukaan epäiltyä tekoa voidaan yleisellä tasolla luonnehtia paitsi hyvin harvinaislaatuiseksi myös poikkeuksellisen häikäilemättömäksi.
Poliisi kertoo tiedotteessaan, että se ei tässä vaiheessa kerro rikoksesta yksityiskohtaisemmin esitutkinnan turvaamiseksi ja rikoksen uhrin yksityisyyden suojelemiseksi.