1990-luvun puolivälissä fanfaarit pauhasivat Mikkelin Graanissa. K-ryhmän Citymarket ja S-ryhmän Prisma avasivat kaupungin ensimmäiset hypermarketit saman katon alla ja yhteisen sisäänkäynnin takana.
Vajaat 30 vuotta myöhemmin aulassa kaikuvat remontin äänet. Citymarket on sulkenut ovensa, ja aikoo avata ne seuraavan kerran vasta helmikuussa.
Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun hypermarket suljetaan Suomessa peruskorjauksen ajaksi.
Kauppias Harri Mattinen kertoo, että asiaa pyöriteltiin monelta kantilta ja laskelmia tehtiin paljon.
– Kun katto avataan paljaaksi, niin katsoimme, että asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuus ajaa edelle, ja päätimme sulkea kaupan, sanoo Mattinen.
Molemmilla marketeilla on Graanissa saman verran neliöitä. Kauppias Mattisen mukaan yksi vaihtoehto oli remontoida lohkoissa, mutta yhdeksän metriä korkean tilan pölyeristys sekä tilapäisten sähkö-, vesi- ja viemäritöiden tekeminen olisi ollut hankalaa.
Mattinen pyörittää marketin päivittäistavara-osastoa, erikoistavarakaupasta vastaa Kesko. Reilun 25 miljoonan euron myynnistä kaksi kolmasosaa tulee elintarvikekaupasta. Kauppias myöntää, että kaupan sulkeminen usean kuukauden ajaksi harmittaa.
– Luovutamme asiakkaat muualle ja työntekijöistä osa joutuu pakkolomalle. Remontin jälkeen kaupanteko alkaa nollasta, sanoo Mattinen.
Suur-Savo puntaroi uuden rakentamista
Kauppakiinteistön toisen puolikkaan omistaa Osuuskauppa Suur-Savo. Se oli jo päättänyt rakentaa uuden Prisman lähistölle, Mikkelin sataman tuntumaan. Uuden kaupan rakentaminen törmäsi kuitenkin lokkiyhdyskuntaan, jonka suojelun takia tontti satamassa jäi liian ahtaaksi hypermarketille.
Suur-Savo päättää marraskuun loppuun mennessä, aloitetaanko vanhan marketin remontointi vai rakennetaanko uusi. Uudisrakennukselle on katsottu paikka muutaman kilometrin päästä Karilan alueelta, Jyväskylän tien liittymän läheisyydestä.
Toimitusjohtaja Ari Miettisen mukaan Karilaan siirtymisessä mietityttää paikan sijainti. Lähistöllä on asukkaita selvästi Graanin seutua vähemmän.
– Sinne saataisiin uudenaikainen Prisma, mutta lähtisivätkö mikkeliläiset sinne ostoksille? Ei ole järkeä tehdä peltomarkettia, jossa on viikolla hiljaista ja viikonloppuna vilkasta.
Miettinen pitää nykyistä Prisman sijaintia Graanissa kaupunkilaisia, mökkiläisiä ja ohikulkijoita ajatellen erinomaisena. Siellä tila ei kuitenkaan riittäisi tuotevalikoiman laajentamiseen.
Vaakakupissa ovat myös kustannukset. Graanin neliöiden remontointi maksaisi 16–17 miljoonaa euroa eli saman verran kuin seinänaapurilla. Uuden Prisman rakentamiselle tulisi hintaa reilut 45 miljoonaa.
Miettisen mielestä investoinnin kokoluokka on mietittävä tarkkaan, koska sen olisi kestettävä aikaa myös silloin, kun väkimäärä Etelä-Savossa vähenee.
Graani olisi ykkösvaihtoehto
Osuuskauppajohtajan mielestä paras vaihtoehto olisi nykyisen Graanin marketin laajentaminen. Se vaatisi tontille lisää rakennusoikeutta ja yhteistä näkemystä kilpailijan kanssa. Suur-Savo ja Kesko omistavat tontin puoliksi, ja lisärakentaminen edellyttäisi molempien suostumusta.
– Kysyimme Keskolta kantaa viime talvena, mutta he eivät olleet valmiita laajennukseen. Muutokset tontilla edellyttävät yksituumaisuutta, harmittelee Miettinen.
Miettisen mukaan tilaa saataisiin riittävästi, jos nykyisen Prisman kylkeen voitaisiin tehdä L-muotoinen laajennus. Siinä olisi tilaa esimerkiksi ravintoloille ja parkkipaikoille. Miettisen mukaan osuuskauppa on edelleen halukas neuvottelemaan kaupungin ja Keskon kanssa Graanin laajennusmahdollisuuksista.
Keskon mielestä nykyiset neliöt riittävät
Kesko ei nykyisen marketkiinteistön laajentamisesta ole innostunut. Itä- ja Keski-Suomen aluejohtajan Jesse Kohosen mukaan laajennustarvetta selvitettiin remonttipäätöksen yhteydessä.
– Päädyimme siihen, että paras ratkaisu on pysyä nykyisen rakennuksen seinien sisäpuolella. Näkemyksemme ei ole muuttunut.
Myös Keskon aluejohtaja arvioi, että Graani on paras hypermarketin paikka Mikkelissä.
Kesko on valmis keskustelemaan laajennustarpeista kaupungin ja osuuskaupan kanssa, jos markkinatilanne tulevina vuosina puoltaa kaupan laajentamista.
– Nyt kuitenkin keskitymme käynnissä olevan mittavan investoinnin onnistuneeseen toteuttamiseen.
Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit kommentoida aihetta 10.10. kello 23:een asti.