Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lahden talouden tasapainottamista valmisteleva ryhmä löysi sovun lähivuosien linjasta

Joukko valtuustoryhmien puheenjohtajia on pohtinut tulevien vuosien tapoja vähentää menoja ja lisätä tuloja.

Lähikuvassa on ruskeatiilinen rakennus, jossa on korkea torni. Ikkunoissa palaa valot.
Työryhmän valtuutettujen tehtävä oli laatia syksyksi 2023 esitys talouden tasapaino-ohjelmasta. Kuva: Petri Niemi / Yle

Lahden talouden tasapainottamista valmisteleva ryhmä on saanut työnsä valmiiksi.

Kaupungin talouden sopeutustarve on arviolta 50 miljoonaa euroa. Ryhmä on löytänyt sovun linjauksista lähivuosiksi, mutta sanamuotoja hiotaan vielä. Kyse ei ole leikkauslistasta, vaan mukana on myös tuloja kasvattavia toimia.

Asia tulee syksyn aikana kaupunginhallituksen käsittelyyn. Lahden valtuusto päättää tasapaino-ohjelmasta marraskuun lopun kokouksessaan, jossa se päättää myös ensi vuoden budjetista.

Kaupunginhallitus päätti parlamentaarisen ryhmän perustamisesta tammikuussa 2023 ja nimesi ryhmän jäseniksi monijäsenisten valtuustoryhmien puheenjohtajat. Ryhmään valittiin myös asiantuntijajäseniä viranhaltijoista.

Seuraa Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa ja Ylen verkossa.

Voit keskustella aiheesta 12.10.2023 kello 23:een asti.