Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Riihimäen Nuorisoteatterilla on edessä tiukat säästötoimet – avuksi etsitään teatterikummeja

Nuorisoteatteri tarvitsee lisää rahaa, jotta lasten- ja nuorten harrastustoiminnan laatu voidaan säilyttää vähintään nykyisellä tasolla.

Kymmen nuorta näyttelijää on teatterin lavalla käsikynkässä
Riihimäen nuorisoteatterissa esitettin syksyllä 2022 musikaali Anna mun bailaa. Näytelmä perustui Aikakone-yhtyeen musiikkiin. Kuva: Miki Wallenius / Yle

Riihimäen Nuorisoteatteri aloittaa toimintansa turvaamiseksi Teatterikummi-kampanjan. Taustalla on nuorisoteatterin haastava taloustilanne, joka näkyy esimerkiksi paineena nostaa lukuvuosimaksuja.

– Tänä vuonna yleisen taloustilanteen kiristyessä Nuorisoteatterin vapaaoppilaspaikkahakemusten määrä tuplaantui edellisvuoteen verrattuna. Monet oppilaat joutuvat nyt pohtimaan maksusuunnitelmien tekemistä tai kokonaan harrastuksen keskeyttämistä taloudellisten vaikeuksien takia. Kaikilla on raha tiukalla eikä Nuorisoteatteri ole poikkeus, kertoo Riihimäen Nuorisoteatterin rehtori Timo Raita tiedotteessa.

Tarkoituksena on, että teatterikummius turvaa nuorisoteatterin toiminnan jatkuvan kehittämisen, ja oppilasmaksujen pitämisen nykyisellä tasolla. Teatterikummi -kampanjassa kertyvät varat ohjataan suoraan nuorisoteatterin oppilastoimintaan, kuten lasten- ja nuorten yhteisöllisiin tapahtumiin, viikko-opetukseen ja teatteritaiteen perusopetusryhmien esityksiin.

Nuorisoteatteri etsii kummeksi sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä. Teatterikummius kestää kertalahjoituksella aina vuoden kerrallaan.

Riihimäen Nuorisoteatterissa sai syyskuun lopulla ensi-iltansa Tuntematon sotilas -näytelmä. Näytelmän on uudelleen sovittanut Q-teatterin taiteellinen johtaja Juho Mantere unohtamatta Väinö Linnan alkuperäistä tekstiä.