Yhdeksän varusmiestä oli hukkua Uudenmaan prikaatin rannikkojääkärien tasokokeessa tiistaina 10. lokakuuta. Asia selviää Merivoimien tiedotteesta.
Yksi varusmies toimitettiin elvytyksen jälkeen jatkohoitoon Meilahden sairaalaan. Hän on edelleen sairaalahoidossa.
Onnettomuus tapahtui rannikkojääkärien rantautuessa tasokokeessa Tammisaaren Dragsvikissä.
Onnettomuustutkintakeskus aloittaa tapahtuneesta turvallisuustutkinnan. Merivoimien tiedotteen mukaan Uudenmaan prikaati tukee onnettomuuden tutkintaa.
Prikaatin koulutus ja toiminta jatkuvat, mutta vesistökoulutus on tällä hetkellä keskeytetty toistaiseksi. Mahdolliset muutokset koulutukseen selviävät myöhemmin, kertoo esikuntapäällikkö, komentaja Pekka Snellman.
– Onnettomuus on erittäin valitettava ja on tärkeää, että se tutkitaan perinpohjaisesti, jotta saamme selvyyden onnettomuuteen johtaneista syistä, hän sanoo.
Prikaatin varusmiehille ja henkilökunnalle on järjestetty kriisitukea. Lisäksi varusmiehillä on mahdollisuus psykososiaaliseen tukeen ja heidät on ohjeistettu olemaan matalalla kynnyksellä yhteydessä prikaatin henkilökuntaan.