Kouvolan kaupunginjohtaja Marita Toikka, 50, on tehnyt uuden aluevaltauksen: hän julkaisee rikosromaanin.
Marita Toikka aloitti Sovitus-nimisen esikoisteoksen kirjoittamisen lähes 15 vuotta sitten. Hän työskenteli niihin aikoihin Imatralla hallintojohtajana ja asui naapurikaupungissa Lappeenrannassa.
Romaani on rikoskertomus, jossa rikos on jo tehty ja tuomiokin saatu. Tarinassa päästään rikoksen tehneen henkilön pään sisään oppimaan, mikä johti varakkaan naisen tekemään vakavan rikoksen.
Kyseessä on tuhannen kappaleen painos, jonka julkaisee kouvolalainen kustantamo Kustannus Aarni.
Romaani odotti pöytälaatikossa
Marraskuun alussa julkaistavan romaanin viimeistelyyn on kulunut kaupunginjohtajalta paljon viikonloppuja ja vapaapäiviä kuluneen vuoden aikana.
Kaupunginjohtajan virkakiireet vaikeuttivat huomattavasti kirjan loppuun saattamista, sillä kirjoittamiselle on ollut vaikeaa löytää sopivaa hetkeä.
– On pakko pystyä keskittymään kunnolla siinä vaiheessa, kun omaa tekstiään työstää ja korjaa. Ei riitä, että löytää vartin sieltä ja vartin täältä, vaan pitää löytää vähintään tunti tai kaksi kerrallaan, kertoo Marita Toikka.
Kirjan tarina oli valmis jo lähes 15 vuotta sitten. Romaani on kuitenkin maannut lähinnä pöytälaatikoissa. Tuona aikana Toikka on ehtinyt muuttaa Lappeenrannasta Kouvolaan, ja Kouvolassakin kodista toiseen.
– Kyllä käsikirjoitus on kolkuttanut mielessä aika-ajoin, mutta 10–15 vuotta kuluu näköjään hetkessä, Toikka sanoo.
Reilun vuosikymmenen jälkeen Toikka ei voinut edes olla enää varma siitä, että romaanin viimeisin versio löytyisi vielä pöytälaatikosta. Hänen onnekseen se ei ollut hävinnyt muuttojen välissä.
Toikka oli suunnitellut jo aikoinaan romaanin kirjoitusvaiheessa, että aikoo joskus julkaista sen. Viime syksynä olikin sitten kypsä aika saattaa romaani julkaistavaan muotoon. Maailma on kuitenkin muuttunut huomattavasti reilun vuosikymmenen aikana.
– Olemme nyt siirtyneet huomattavasti enemmän digi-aikaan verrattuna siihen aikaan, kun kirjoitin romaania. Olen tehnyt tekstiin pieniä päivityksiä sen pohjalta, että teksti ei vaikuta niin vanhalta, kertoo Toikka.
Psykologista analysointia
Marita Toikka on aikoinaan työskennellyt juristina ja on täten käsitellyt aikanaan työssään rikosasioita. Juristi-ajoista on kuitenkin jo lähes 25 vuotta.
Romaanin tarinassa on mukana rikos, mutta kaupunginjohtaja korostaa, että romaanin pääteema ei kuitenkaan ole itse rikos.
– Rikos on vain pieni osa tätä tarinaa. Romaani painottuu enemmän psykologiseen analysointiin ja hahmojen mielen sopukoihin, Toikka kertoo.
Esikoiskirjailija toivoo, että kirjalle löytyy oma lukijakuntansa, joka kiinnostuu hänen tavastaan kirjoittaa ja miettiä psykologisia pohdintoja tekstissään.
Marita Toikka on kiinnostunut kirjoittamaan kirjoja tulevaisuudessakin. Yleisön kiinnostus kuitenkin ratkaisee sen, jatkuuko kaupunginjohtajan kirjailijanura.
Voit keskustella aiheesta 16.10.2023 kello 23.00 asti.