Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ensiasunnosta haaveilevat tarvitsevat yhtäkkiä tuhansia euroja lisää rahaa – katso laskurista, kuinka isosta veromuutoksesta on kyse

Hallituksen kaavailema ensiasunnon ostajien veromuutos tulisi voimaan ensi vuoden alusta. Osa ensimmäistä asuntoa ostavista pitää epäreiluna sitä, että muutos tulee voimaan niin nopeasti.

Alvar Aallon suunnitteleman kerrostalon rappukäytävä Kotkan Sunilassa.
Ensiasunnon ostamista suunnittelevat ihmiset kertovat, että joutuvat todennäköisesti lykkäämään asunnon ostoa. Kuvituskuva. Kuva: Antro Valo / Yle

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

”Olen säästänyt ASP-tilille ja ensiasunnon ostaminen olisi tullut mahdolliseksi ensi vuoden alussa, mutta nyt tarvitsenkin yhtäkkiä tuhansia euroja lisää rahaa.” (Mies, Pirkkala.)

”Sairaanhoitajan matalahkolla palkalla olen juuri aloittanu säästämisen ensiasuntoa varten, ja tämä tulee entisestään hidastamaan asunnon oston ajankohtaa.” (Nainen, Tampere.)

Näin ihmiset kommentoivat hallituksen esittämää veromuutosta, jonka myötä ensiasunnon ostajia koskeva varainsiirtoverovapaus poistettaisiin.

Yle kysyi ihmisiltä, miten veromuutos vaikuttaa ensiasunnosta haaveilevien suunnitelmiin. Jutussa esiintyvät sitaatit ovat peräisin vastauksista, joiden kirjoittajien henkilöllisyys on Ylen tiedossa.

Vastaukset ovat anonyymeja, koska ne käsittelevät ihmisten taloudellisia tietoja.

Näin verot muuttuvat

Petteri Orpon hallituksen kaavailema veromuutos tulisi voimaan jo ensi vuoden alusta.

Aikaisemmin ensiasunnon ostajan ei ole tarvinnut maksaa varainsiirtoveroa lainkaan, jos tietyt ostajalle asetetut ehdot täyttyvät. Kaupantekohetkellä ostajan täytyy olla esimerkiksi 18–39-vuotias ja hänen omistusosuutensa asunnosta on oltava vähintään 50 prosenttia.

Tammikuusta lähtien ensiasunnon ostajat voivat joutua maksamaan veroja tuhansia euroja.

Samalla hallitus esittää varainsiirtoverotuksen alentamista asunto-osakkeiden, kiinteistöjen ja arvopaperien osalta. Nykyisin muista kuin ensiasunnoista maksetaan kaksi prosenttia varainsiirtoveroa.

Osa Ylelle kokemuksistaan kertoneista pitää muutosta epäreiluna.

”Kyseessä on varainsiirto nuorilta ikäluokilta parempiosaisille vanhemmile ikäluokille ja erityisesti suurituloisille asuntosijoittajille.” (Nainen, Helsinki.)

Ylen laskuri näyttää, miten asuntokauppojen verot muuttuvat.

Aikataulu yllätti

Moni Ylelle vastannut koki joutuvansa miettimään asunnon ostamista uudestaan. Myös muutoksen nopea aikataulu yllätti.

”Erityisen epäreiluksi muutoksen tekee sen ennakoimattomuus. Asuntosäästäminen vie vuosia, ja koko tämän ajan laskelmat käsirahan täyttymisestä ja lupaus ASP-järjestelmän eduista ovat kannustaneet minuakin säästämään. Nyt käsiraha ei yhtäkkiä riitäkään.” (Nainen, Helsinki.)

”Päätös tulee voimaan aivan liian nopealla aikataululla. En ymmärrä, miksi vaikeuttaa ensiasunnon ostoa, mutta helpottaa jo asunnon omistavien tilannetta.” (Mies, Pirkkala.)

Osa nopeuttaa ensiasunnon ostamista, jotta pääsisi vielä hyötymään verovapaasta kaupasta.

”Yritämme löytää asunnon ennen vuoden vaihdetta. Alunperin suunnitelmana oli ostaa asunto vasta keväällä, jotta olisimme saaneet kasaan suuremmat omarahoitusosuuden, ettei menisi ihan niin paljon rahaa korkoihin.” (Nainen, Helsinki.)

Helsingissä asuva mies kertoo joutuvansa harkitsemaan asunnosta tinkimistä, ellei kauppoja synny tämän vuoden puolella. Tilanne näyttää onneksi lupaavalta.

”Olemme tällä hetkellä ostamassa ensiasuntoa avopuolison kanssa ja uutisen luettua tuli hoppu. Toki tilanteemme on hyvä ja asuntoehdokas on löytynyt.” (Mies, Helsinki.)

Ennen pelottivat korot, nyt verot

Yle kertoi heinäkuussa, että ensiasuntoja varten haettujen lainojen määrän on vähentynyt.

Danske Bankin henkilöasiakkaiden lainoista vastaava johtajan Sari Takala arvioi tuolloin, että asunnon ostamista suunnittelevat ovat huolissaan elinkustannusten ja asumisen hinnan kasvusta sekä korkojen noususta.

– Tämä sukupolvi ei ole tottunut kalliimpiin korkoihin, kun kymmenen viime vuotta on eletty matalien korkojen aikaa, Takala kertoi heinäkuussa.

Moni Ylen selvitykseen vastanneista kokee, että uusi veromuutos heikentää entisestään tilannetta. Helsinkiläinen mies kiteyttää tilanteen seuraavasti:

”Nyt pitäisi päättää korkouhan ja varainsiirtoveron välillä.”

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit kommentoida aihetta 14.10. kello 23:een asti.