Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) kertoi hetki sitten Ylen Tv 1:n Ykkösaamussa, että huolestuttavasti Gazan alueella on edelleen myös ainakin muutamia Suomen kansalaisia.
– Saimme aamulla tiedon, että Egypti mahdollistaa ulkomaalaisten siirtymisen Gazasta Egyptin rajan yli Rafahin rajanylityspaikan kautta nyt iltapäivän aikaan. Me tietysti toivomme , että Suomen kansalaiset sinne siirtyvät, koska Gazan tilanne pahenee nyt tunti tunnilta, Valtonen tähdensi.
Pääosa suomalaisista, noin 180, on saatu lennätettyä Israelista pois yön ja aamun evakuointilennoilla Ruotsiin ja Suomeen.
– Emme valmistele nyt uutta evakuointilentoa. Pääosa saatiin ulos sieltä, Valtonen tähdentää.
Israel on käskenyt palestiinalaisia siirtymään pois Gazan pohjoisosista. Valtosen mukaan kaikki katastrofin ainekset ovat Gazassa käsillä.
– Israel valmistelee laajempaa maaoperaatiota. Huolta herättää nopea evakuointikehotus. Miljoonan ihmisen siirtäminen on mahdotonta vuorokaudessa.
Monet maat ovat vedonneet Israeliin, että se ottaisi huomioon siviilit hyökkäyksiään. Valtonen toivoo, että kansainvälistä oikeutta kunnioitetaan ja jos humanitäärinen tilanne heikkenee Gazassa, niin sotatoimista riippumatta sinne avattaisiin humanitäärinen käytävä, jotta avustusjärjestöt voisivat toimia alueella.
Israel on kertonut vastaavansa Hamasille tavalla, joka ei jätä Gazaa ennalleen.
– Yhdysvaltojen tuki Israelille on hyvin vahvaa, mutta Gazan siviilien tilanne on saanut myös Yhdysvaltojen huomion, sanoo ulkoministeri Valtonen.
Samalla länsi tunnustaa, että Israelilla on oikeus puolustautua hyökkääjää vastaan.
Suomen linja on ennallaan
Valtosen mukaan Suomi tukee Israelin ja palestiinalaisten välisessä konfliktissa kahden valtion mallia, joka perustuisi neuvotteluprosessiin osapuolten välillä. Neuvotteluprosessin päämääränä on kaksi itsenäistä valtiota, jotka eläisivät rauhanomaisesti keskenään.
– Kahden valtion malli on valitettavasti suurissa vaikeuksissa, mutta kukaan ei ole ehdottanut tälle uskottavaa vaihtoehtoa, Valtonen sanoo.
Ulkoministeri muistuttaa, että Suomella on hyvät suhteet Länsirannan rauhanomaiseen toimintaan sitoutuneeseen palestiinalaishallintoon, eikä Hamasin hyökkäys muuta Suomen linjaa.
– Ei ole välittömiä tarpeita muuttaa Suomen politiikkaa palestiinalaisia kohtaan.
Esimerkiksi kehitysapua ei ole päätetty jäädyttää, vaikka Ruotsi on niin äskettäin päättänyt. Suomen apu on ollut noin 7 miljoonaa euroa, Ruotsin 40 miljoonaa euroa. Suomen avun kohdentumista kuitenkin selvitetään parhaillaan.
– Meillä ei ole tarvetta nopeisiin toimiin, esimerkiksi tukien poisvetämiseen tai jäädyttämiseen. Meillä ei ole edes epäilyä siitä, että Suomen apua menisi Hamasille. Ymmärrämme, että Ruotsi haluaa jäädyttää tuen siksi ajaksi, kun selvittävät mihin varat menevät, Valtonen toteaa.
Suomella on myös suurlähettilään johtama yhteystoimisto Ramallahissa Länsirannalla.
– Koko ajan on muistettava selkeä ero kansainvälisesti tunnustetun palestiinalaishallinnon sekä laajasti terroristijärjestöksi listatun Hamasin välillä. Suomi ei ole pitänyt yhteyttä Hamasiin, Valtonen huomauttaa.
”Unkari on Ukraina-avun rikkuri”
Samaan aikaan kun Israelissa leimahti, myös Ukrainassa Venäjän hyökkäyssota jatkuu. Ukrainan tarpeet lännen aseavulle eivät väisty.
– Ukraina tulee tarvitsemaan niin materiaalista kuin myös poliittista tukeamme vielä pitkään. Myös akuutin tuen tarve on korkea. Talvi tulee olemaan haastava.
Ulkoministeri Valtonen kertoo, että Suomi on tähän mennessä tukenut Ukrainaa yli kahdella miljardilla eurolla. Tällä viikolla Suomi päätti 19. puolustustarvikepaketista Ukrainalle.
– Tukemme jatkuu niin kauan kuin sille on tarvetta. Tähän ovat myös läntiset kumppanimme laajasti sitoutuneet.
Valtosen mukaan kaksi vuotta sitten ei olisi uskottu, että Yhdysvallat ja EU pystyvät näin pitkään ja väsymättömästi tukemaan Ukrainaa. Valtosen mukaan joukossa on kuitenkin yksi maa, joka ei ole tukitalkoisiin ollut halukas.
– Unkari on EU:n yhtenäisyyden...sanoisin rikkuri. Se ei tue Ukrainaa ja valitettavasti se on veto-oikeudellaan siirtänyt mahdollisuuden, että voisimme Euroopan rauhanrahastosta toimittaa Ukrainan kipeästi tarvitseman uusimman tukipaketin, arvoltaan noin 500 miljoonaa euroa.
Ulkoministerin arvion mukaan Venäjä vaikuttaa kykenevän jatkamaan sodankäyntiä.
– Se varautuu pitkään sotaan ja yhteiskunta on viritetty tukemaan sotaponnistuksia. Valitettavasti Venäjä on paitsi pystynyt ylläpitämään sotateollisuuttaan, niin osittain jopa skaalaamaan yli sotaa edeltävän tilanteensa.
Siksi Valtosen mielestä onkin nyt ensiarvoisen tärkeää, että Euroopassa satsataan Ukrainan tukeen paitsi lyhyellä niin erityisesti pitkällä tähtäimellä. Puolustusteollisuutta pitää ajaa ylös, varsinkin ammustuotantoa.
– Paljon on tehty mutta enemmän pitää tehdä. Tämä on haaste koko Euroopan turvallisuudelle ja siitähän Ukrainan tukemisessa on myös kyse.