Lappeenrannassa joulunavaustapahtuma järjestäminen on siirtymässä kaupungin harteille.
Kaupungin tapahtumapalvelut saisi siihen enintään 15 000 euron määrärahan. Asiasta päättää Lappeenrannan kaupunginhallitus.
Joulunavauksessa on mukana myös muita yhteistyökumppaneita.
Lappeenrannassa ehti jo herätä huoli siitä, kuka järjestää joulun avauksen, kun Kaupunkikeskusta-yhdistys LAKES ilmoitti lopettavansa toimintansa rahapulan takia.
Elinvoimajohtaja Ding Man mukaan kaupungin tahtotila on, että esimerkiksi tapahtumat jatkuvat keskustassa vastaisuudessakin.
Joulu on perinteisesti avattu Lappeenrannassa monipuolisella, koko perheelle suunnatulla monipuolisella ohjelmalla esimerkiksi kauppakeskuksissa, kaupoissa ja kauppatorilla. Ohjelmaan on kuulunut myös ilotulitus.
Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä kuva, video tai vinkki osoitteeseen lappeenranta@yle.fi. Maksamme julkaistuista kuvista ja videoista palkkion.