Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Konserniyhtiöiden myynti tai pilkkominen, palveluiden sopeuttaminen ja veronkorotukset - kaikki keinot käytössä Lahden taloustilanteen parantamiseksi

Lahden talouden tasapainottamista pohtinut työryhmä esittää 50 miljoonan euron vajeen kuromista pääosin tuottoja kasvattamalla.

Lahti Energian Kymijärven voimalaitos.
Lahti Energia on Lahden suurin konserniyhtiö. Arkistokuva. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Eri ryhmistä koostuva parlamentaarinen työryhmä esittää yhtenä Lahden talouden tasapainottamistoimena joidenkin kaupungin konserniyhtiöiden myymistä tai pilkkomista.

Työryhmän tehtävänä oli kattaa 50 miljoonan euron vaje neljässä vuodessa. Työryhmän esityksessä tuloja kasvatettaisiin vähintään 30 miljoonalla.

Osa tuloista tulisi luopumalla joistakin konserniyhtiöistä tai niiden osista. Lahden suurin konserniyhtiö on Lahti Energia.

– Totta kai kaupungin omaisuuden pitää myös tuottaa. Nämä ovat valtuustotasoisia päätöksiä. Lähtökohtana parlamentaarisella työryhmällä on ollut, että kaikkea katsotaan ennakkoluulottomasti, sanoo parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja Minna Lampinen (sd.)

Tähän asti keskustelu Lahti Energian myymisestä edes osittain on ollut vaimeaa. Lahti Energiaa on pidetty kaupungin kruununjalokivenä, mutta viime vuosina sen osingonmaksukyky on romahtanut.

Minna Lampisen mukaan uutena keinona kaupungilla on sijoittaminen. Sijoitusten tuottoja voisi käyttää palvelutason ylläpitämiseen.

– Olemme jo aiemmin tehneet päätöksen, että jos omaisuutta myydään, tuottoa ei heti syödä, vaan mahdollisista myyntituloista tietty osa sijoitetaan vastuullisesti.

Lahden konserniyhtiöt tarkempaan syyniin
Parlamentaarisen työryhmän puheenjohtaja Minna Lampinen (sd.) kertoo odotuksista Lahden konserniyhtiöille.

Menojen kasvua hillitään

Eri palveluita pitäisi sopeuttaa 10 miljoonalla eurolla. Sivistyspalveluiden osuus tästä on 4,9 miljoonaa euroa.

– Palvelutason säilyttäminen tarkoittaisi, että nuo 4,9 miljoonaa ei toteudu. Pyrimme kuitenkin pitämään tämän palvelutason, mutta emme myöskään ensimmäisenä keinona ole nostamassa veroja, sanoo Lampinen.

Koska poliittisten ryhmien välillä on ollut näkemyseroa sivistyspalveluiden menojen kasvusta ja toisaalta veronkorotuksista, Lampisen mukaan ensisijaisena keinona parlamentaarinen työryhmä esittää tulojen kasvattamista.

Veronkorotus voidaan välttää, jos omaisuuden tuoton kasvu kattaa 50 miljoonan euron talouden tasapainotusohjelmasta puuttuvan osuuden.

Lampinen uskoo, että veronkorotuksesta ja palvelutasosta tullaan vielä keskustelemaan myöhemmin valtuustossa. Yksityiskohdat selviävät tarkemmin, kun valtuusto on ensin hyväksynyt parlamentaarisen työryhmän esityksen.

– Tämä on aika kova esitys eikä yhdellekään ryhmälle helppo eikä mukava. Siksi katsoisin ensin pääseekö valtuusto yksimielisyyteen tästä ohjelmasta, sanoo Lampinen.

Sivistyksen palvelutaso haluttaisiin säilyttää ennallaan
Minna Lampinen kertoo, miten sivistyksen menojen kasvua voi hillitä ilman, että palvelutasoon kajotaan.

Valtuusto päättää talouden tasapaino-ohjelmasta ensi vuoden talousarviokäsittelyn yhteydessä 27. marraskuuta.