Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi Postin entiselle työntekijälle sakkoja nuorena henkilönä tehdystä tietoliikenteen häirinnästä.
Rangaistukseksi oikeus määräsi 60 päiväsakkoa, mikä tekee tuomitun tuloilla 720 euroa.
Entistä postinjakajaa syytettiin törkeästä tietoliikenteen häirinnästä, mutta oikeus katsoi hänen syyllistyneen tietoliikenteen häirintään. Tyttö oli tapahtuneen aikaan 15-16-vuotias.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen, eli siitä voi valittaa.
Jätti jakamatta tuhansia lähetyksiä
Postinjaon laiminlyönnit tapahtuivat vuoden 2019 toukokuun ja vuoden 2020 helmikuun välisenä aikana Itä-Porin alueella.
Syyttäjän mukaan postinjakaja on tahallaan toistuvasti jättänyt hänen vastuulleen kuuluvia postilähetyksiä jakamatta ja salannut asian työnantajaltaan piilottamalla jakamatta jättämänsä lähetykset.
Yhteensä nuori postin työntekijä jätti jakamatta 2 560 postilähetystä ja määrittelemättömän määrän mainoksia sekä aikakauslehtiä.
Postinjakaja piilotti jakamattomat postilähetykset postin toimitiloissa omaan pukukaappiinsa ja erilliseen laatikkoon, josta hänen esimiehensä ne lopulta löysi.
Tuomitun katsotaan estäneen tai häirinneen yhteensä 872 postinsaajan postiliikennettä.
Tuomittu kiisti syyllistyneensä minkäänlaiseen rikokseen.
Käräjäoikeuden pohdinnan mukaan toiminnan pitkäkestoisuus ja postiliikenteen häiriön laajuus puoltivat vankeusrangaistukseen tuomitsemista. Postinjakaja ei kuitenkaan hävittänyt jakamatta jättämiään lähetyksiä, eikä jättänyt niitä paikkaan, jossa ne olisivat voineet joutua ulkopuolisten haltuun siten, että kirjesalaisuus vaarantuisi.