Tuomio raiskauksesta. Syyte raiskauksesta. Tähtipelaajan vaiettu päihdeongelma. Kokeneen maalivahdin avautuminen alkoholin ja lääkkeiden käytön piilottelusta. Juniorijoukkueen viinanhuuruiset pelireissut.
Siinä osa tuoreimmista uutisista.
Ja jos kelataan muutaman kuukauden ajalta, mukaan mahtuvat muun muassa rasismikohu sekä lasten ja nuorten toteutumattomat perusoikeudet.
Suomen valtalaji jääkiekko on saanut päälleen massiivisen vyöryn ei-toivottua julkisuutta.
Ja mitä siitä on seurannut?
Korvia vihlova hiljaisuus.
Kukaan ei sano, eikä varsinkaan tee mitään. Siis kukaan heistä, joiden pitäisi sanoa, reagoida, toimia. Ja heitä riittää.
Toki jos toimittaja kysyy, kiekkopomo usein vastaa. Ainakin jollain tavalla. Kuten teki SM-liigan toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen.
Mutta nyt kyse on jostain muusta kuin tiedotteista tai haastatteluista ja niissä annetuista lausunnoista.
Kyse on arvoista ja niiden mukaan toimimisesta.
Mikä jääkiekkoa riivaa?
Ystäväni kysyi minulta pari päivää sitten tiukan kysymyksen uusimpiin kohuihin liittyen: ”Mikä jääkiekkoa oikein riivaa?”
Vastaukseni tuli nopeasti: ei yhtään mikään. Itse lajissa ei ole mitään vikaa. Päin vastoin.
Muistutin kaverilleni, että harrastan itse jääkiekkoa. Käyn jäällä kaksi kertaa viikossa. Ja joka ainoa kerta juhlin sitä, kuinka uskomattoman hieno urheilu-, peli- ja liikuntamuoto jääkiekko onkaan. Juuri siksi se vetää Suomessa puoleensa valtavan määrän ihmisiä päivästä ja viikosta toiseen. Niin katsomoihin kuin kaukaloihinkin.
Mutta miksi otsikot tämän suuresti hehkuttamasi lajin ympärillä sitten ovat niin masentavia, ystäväni tivasi.
Hetken pohdittuani osasin selittää hänelle, mistä homma mielestäni eniten kiikastaa: lätkään vuosikymmenten aikana pesiytyneestä omalakisuudesta. Machokulttuurista, jossa ongelmista vaikeneminen opitaan nopeasti.
Omien lakien mukaan elämisestä saatiin kuvaava esimerkki viime kiekkokaudella. Kun Yle Urheilu oli nostanut julkisuuteen omituiset seurasiirtosäännöt, joita kokenut juristi pitää perusoikeuksien vastaisena, Jääkiekkoliitto päätti pian tämän jälkeen tiukentaa siirtosääntöjä entisestään.
Oman painavan vastauksensa kysymykseen antoi Yle Urheilun asiantuntija Topi Nättinen. Hänen kanssaan sivusimme aihetta myös Jääkiekkokierroksella.
Jääkiekon lajikulttuuri on ollut sulkeutunut aivan liian pitkään. Nyt se on avattava. Sitten muutettava. Se on monille varmasti kivuliasta, mutta muita vaihtoehtoja ei enää ole.
Kulttuurin muuttaminen vaatii tietysti aikaa, mutta sitä suuremmalla syyllä muutos on aloitettava nyt.
Miten kulttuuria muutetaan?
Olin mukana reilu kuukausi sitten Jääkiekkoliiton kehityspäivillä, joilla käsiteltiin lätkän monia kipupisteitä, jopa yllättävän avoimesti.
Puheenjohtaja Harri Nummela puhui suorastaan hurmokselliseen sävyyn siitä, miten jääkiekon lajikulttuurin on muututtava. Nummelan viesti oli, että jääkiekko ei saa enää olla osa ongelmaa, vaan sen on oltava osa ratkaisua. ”Siskot ja veljet, hoidetaan tämä asia kuntoon”, kuului painokas puhe.
Tervehdin suurella ilolla Nummelan voimallisia sanoja. Mutta missä Nummela on nyt, kun laji kaipaa kipeästi toimia, ei pelkkiä puheita. Miten lajikulttuuria aiotaan muuttaa? Se on tärkein kysymys.
Ja missä ovat kaikki ne lukuisat jääkiekon puolestapuhujat, jotka putkahtavat esiin aina, kun Leijonat voittaa jotain suurta? Miksi te ette toimi nyt, kun pelissä on koko lajin maine ja sitä kautta tulevaisuus?
Kehityspäivillä eräs pitkän linjan kiekkovaikuttaja tiivisti ongelman ytimen.
– Kauniita sanoja ja visioita. Mutta teot ratkaisevat.
Kuka uskaltaisi ryhtyä sanoista tekoihin? Nummelan seuraaja valitaan ensi kuussa. Uuden puheenjohtajan tärkein tehtävä on jääkiekon kivikautisen kulttuurin muuttaminen.
Toivotan siihen työhön onnea ja menestystä.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta alla 23.10. kello 23.00 asti. Kommentointia varten tarvitse Yle Tunnuksen.