Latitude 66 Cobalt Oy tiedottaa ilmoittaneensa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesille luopuvansa kolmesta vielä lainvoimaa vailla olevasta malminetsintäluvasta, joista kaksi sijaitsee Kuusamossa ja yksi Sallassa.
Yhtiön viestinnästä vastaava Jussi Lähde kertoo tiedotteessa, että kyseisiltä alueilta on kerätty viime vuosina maaperä-, lohkare- ja kallioperänäytteitä, mutta kaikilla tutkittavilla alueilla ei ole aina perusteltua jatkaa tutkimuksia.
– Analyysien tulokset eivät puolla jatkotutkimuksia näillä alueilla, Lähde summaa tiedotteessa.
Maanomistajille ei korvauksia
Malminetsintälupahakemukset Sallan Kalliolampi-alueen sekä Kuusamon Rintajärvi 2 - ja Peurasuo-nimisten alueiden osalta ovat parhaillaan Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden käsittelyssä. Tukes on tehnyt alueita koskevat lupapäätökset, joista on valitettu.
Valitusten vuoksi lupapäätökset eivät ole saaneet lainvoimaa, jonka vuoksi yhtiö ei ole voinut tehdä alueella varsinaista malminetsintää. Tästä syystä myöskään alueen maanomistajille ei tulla maksamaan malminetsintäkorvauksia. Yhtiö on tiedottanut asiasta alueiden maanomistajia.
Yhtiön mukaan malminetsintä jatkuu edelleen muissa tutkimuskohteissa.