Osa muun muassa kampaamoliikkeiden käyttämistä permanenttivalmisteista on joutumassa myyntikieltoon niiden sisältämän haitallisen ainesosan takia.
Komission asetuksella kielletty aine on haitallista hengitettynä, voi vahingoittaa syntymätöntä lasta ja saattaa pitkittyneen tai toistuvan altistuksen myötä aiheuttaa elinvaurioita. Sitä on käytetty kosmeettisissa valmisteissa apuaineena pysyvyyden parantamiseen.
Kiellon on korostettu koskevan valmistajia, tukkuliikkeitä mutta myös jälleenmyyjiä. Tuotteita ei myöskään saa käyttää palveluissa 1.12.2023 alkaen.
– Kun aineet saavat kemikaalilainsäädännössä tietyn luokituksen, ne tuodaan kosmetiikkalainsäädäntöön kiellettyjen aineiden listalle, kertoo johtava asiantuntija Eeva-Mari Karine Kosmetiikka- ja hygieniateollisuus ry:stä.
Etujärjestössä ei ole tarkkoja tietoja siitä, kuinka laajasti nyt kielletyksi tulevaa ainesosaa on käytetty, mutta aine on tunnistettu käytettäväksi lähinnä kampaamoiden teknisissä tuotteissa, Karine toteaa.
Suomessa osa isoista kampaamotukkureista on kuitenkin nettisivuillaan tiedottanut joulukuun alussa voimaan tulevasta kiellosta. Yhtiöt ovat myös julkaisseet listoja kielletyksi tulevaa ainesosaa sisältävien tuotteidensa merkeistä, vahvuuksista ja pakkauksista.
Osa tukkureista on myös luvannut kampaamoille korvaavansa kielletyksi tulevia korkkaamattomia tuotteita vastaavilla sallituista ainesosista tehdyillä uusilla valmisteilla.
Kielletyn ainesosan suomenkielisen nimen pentanatriumpentetaatti sijaan siitä käytetään tuoteselosteissa kansainvälistä kosmetiikkanimikkeistön mukaista aineosanimeä pentasodium pentetate.
Euroopan kemikaaliviraston tietokannan mukaan ainetta käytetään kosmetiikan ohella myös moniin muihin tarkoituksiin aina autokemikaaleista tekstiileihin.
Myös Turvallisuus- ja kemikaalivirasto kertoo asetuksesta verkkosivuillaan.