Nainen menehtyi espoolaisella tallilla pudottuaan hevosen selästä valmennustilanteessa.
Suomen Ratsastajainliiton mukaan ensihoito saapui nopeasti paikalle ja kuljetti hänet sairaalaan. Liitto kertoo tiedotteessaan, että nainen kuoli vaarattomalta näyttäneessä putoamisessa saamaansa vammaan.
Suomen Ratsastajainliiton toiminnanjohtaja Jukka Koivisto kertoo Ratsastajainliiton olevan järkyttynyt ja pahoillaan tapahtuneesta. Talilla paikalla olleille on tarjottu kriisiapua.
Ratsastajalla oli käytössään turvakypärä.
– Perehdymme tähän erittäin valitettavaan onnettomuuteen johtaneisiin syihin, jos siitä on mahdollista oppia tulevaisuutta ajatellen. Ratsastuksen turvallisuusnäkökohdat ovat esillä kaikessa toiminnassamme, koska olemme tekemisessä isojen ja vahvojen hevosten kanssa, kommentoi Koivisto tiedotteessa.