Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Oulun areenahanketta sovitellaan tiukentuneeseen markkinatilanteeseen ja katsomon kokokin selviää myöhemmin

Areenahankkeen kumppanuusneuvotteluja on jatkettu syksyn aikana, ja lisätietoa valmistelujen etenemisestä odotetaan lähikuukausina. Myös areenan koko määrittyy tarkemmin, kun tekijät ovat tiedossa.

Visualisointi Oulun Raksilaan suunnitellusta tapahtuma- ja elämysareenasta.
Havainnekuva Oulun Raksilaan suunnitellusta tapahtuma- ja elämysareenasta. Kuva: Arkkitehtitoimisto Kontukoski Oy

Oulun tapahtuma-areenan suunnitelmien yhteydessä on ollut esillä noin 10 000 katsojan halli. Oulun kaupunkiympäristöjohtaja Marko Kilpeläisen mukaan tontille on aluksi haettu laajinta mahdollista ratkaisua, joka tarkentuu hankkeen edetessä.

– Suunnitelma on ollut koko ajan, että lopullinen koko ratkaistaan yhteistyössä rahoittajien ja muiden toteuttajien kanssa.

Kilpeläisen mukaan nykyinen markkina- ja korkotilanne ohjaavat tulevia ratkaisuja ja areenan kokoa.

– Tämä aika varmasti haastaa myös areenahanketta ja tuo sen suunnitteluun realismia.

Mutta mitä Kilpeläinen itse arvioi areenan katsomokapasiteetista?

– Tätäkään ei nyt varsinaisesti suunnitella, mutta oma tuntuma on, että voidaan päätyä alle 10 000:een. Tämä on kuitenkin sitten toteuttajatahojen asia päättää, Kilpeläinen korostaa.

Torstaina uutisoitiin suunnitellun areena-tontin viereisen Asemakeskus-hankkeen kiinteistökaupasta. Sen mukaan Senaatin Asema-alueet -yhtiö myy Oulun kaupungille Raksilan puoleisen suunnittelualueen 14 miljoonalla eurolla.

Oulun omistukseen siirtyisivät junaradan Raksilan puoleinen suunnittelualue ja linja-autoaseman rakennukset. Entisen poliisi- ja oikeustalon tontista eli areena-alueesta kauppa on sovittu jo aiemmin.

Asemakeskuksen kiinteistökauppa vaatii vielä osapuolten vahvistuksen, mutta Kilpeläisen mukaan koko Raksilan puoleisen suunnittelualueen siirtyminen kaupungille helpottaisi kummankin hankkeen etenemistä ja yhteensovittamista.

– Miten ratkaistaan esimerkiksi liikenne- ja pysäköintikysymykset parhaalla mahdollisella tavalla, ja mihin sijoittuu mahdollinen hotelli, kun sitä on suunniteltu sekä Asemakeskukseen että areenaan.

Asemakeskuksen kauppaa käsitellään Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunnassa ja kaupunginhallituksessa tulevina viikkoina. Lisäksi kaupunginvaltuuston on hyväksyttävä kauppaan tarvittava lisämääräraha.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.