Yrityspalveluja Joensuun seudulla ja Keski-Karjalassa tarjoava Business Joensuu aloittaa muutosneuvottelut.
Yhtiö kertoo varautuvansa kunta- ja projektirahoitukseen liittyvään epävarmuuteen. Lisäksi yhtiön toiminnan kustannukset ovat kasvaneet yleisen kustannustason nousun myötä.
Business Joensuun muutosneuvottelut pohjaavat tuotannollis-taloudellisiin syihin. Neuvottelut koskevat koko yhtiön henkilöstöä eli 49 ihmistä.
Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että arvio työntekijöiden vähennystarpeesta on 5–9 ihmistä. Lisäksi muutosneuvotteluissa käsitellään mahdollisia palvelujen ja henkilöiden toimenkuvien uudelleenjärjestelyjä.
Joensuun Tiedepuistossa toimiva Business Joensuu antaa yrityksille palveluita muun muassa toiminnan käynnistämiseen, kasvuun ja kansainvälistymiseen.