Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Palveluverkosta useita äänestyksiä Hämeenlinnan kaupunginhallituksessa – Solvikin lastentalo kääntyi jälleen uuteen asentoon

Kaupunginhallitus vaihtoi asioiden käsittelyjärjestystä Solvikin lastentalon osalta.

Luokkahuoneessa paljon aikuisia ihmisiä kuuntelee luentoa.
Kaupunginhallitus päätti ilman äänetystä esittää Alvettulan koulun lakkautusta, jos oppilasmäärä alittaa 30 kahtena peräkkäisenä vuonna. Alvettulan koulussa keskusteltiin palveluverkkoesityksestä 15.8.2023. Kuva: Miki Wallenius / Yle

Hämeenlinnan kaupunginhallitus käsitteli maanantaina kaupungin koulujen, päiväkotien ja kirjastojen palveluverkkoa. Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan reilu kuukausi sitten syyskuussa tekemät ehdotukset palveluverkosta pysyvät pääosin voimassa. Ne nuijittiin hallituksessa eteenpäin valtuuston päätettäväksi pääosin äänestyspäätöksin.

Solvikin lastentalon kohdalla kaupunginhallitus päätyi sen sijaan eri linjoille sivistys- ja hyvinvointilautakunnan kanssa. Hallitus myös siirsi Solvikin lastentalon asiakohdan käsiteltäväksi vasta talousarvion käsittelyn jälkeen.

Sivistys ja hyvinvointilautakunta päätyi viikko sitten ehdottamaan, että Solvikin alueen varhaiskasvatuksesta vastaisi jatkossa yksityinen toimija kunnallisen päiväkodin sijaan ja nykyinen kaupungin oma päiväkoti lakkautettaisiin.

Kaupunginhallitus päätyi kuitenkin ehdottamaan valtuustolle, että Solvikin päiväkodin toiminta tulee olemaan Hämeenlinnan kaupungin omaa varhaiskasvatustoimintaa. Lisäksi Solvikin päiväkodille rakennetaan uusi rakennus. Uuden päiväkodin hinta-arvio tulee olemaan noin 3 miljoonaa euroa. Sille myös osoitetaan Solvikin alueelta uusi paikka, koska nykyisen Solvikin päiväkodin tonttia on mahdollista kehittää Hämeenlinnan asuntojen rantakerrostalokohteeksi.

Tämän lisäksi Tarvasmäen esiopetus- ja alkuopetusyksikkö lakkautetaan, kun kiinteistön peruskorjaus on ajankohtainen. Toiminta siirretään Kirkonkulman koululle ja tarvittaessa hankitaan lisätilaksi moduuli Kirkonkulman koulun yhteyteen.

Päätös syntyi hallituksessa äänin 5-7.

Alvettulan koulun kohtalo riippuu lapsimäärästä

Kouluihin, päiväkoteihin ja kirjastoihin liittyvät asiat nuijittiin hallituksessa eteenpäin valtuuston päätettäväksi pääosin äänestyspäätöksin.

Kaupunginhallitus esittää valtuustolle Alvettulan päiväkodin lakkauttamista ensi vuoden elokuun alusta. Ennen lakkautusta tulee osoittaa, että lapset mahtuvat Hauhon päiväkotiin. Emmi Rantanen (ps.) esitti Teppo Turjan (ps.) kannattamana, että päiväkoti siirrettäisiin Alvettulan koulun yhteyteen, kun tila voidaan koululta osoittaa. Äänestyksessä ehdotus hävisi äänin 11-2.

Alvettulan koulun lakkautuksesta ei sen sijaan äänestetty. Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että koulu lakkautetaan, jos oppilasmäärä laskee alle 30 oppilaaseen kahtena peräkkäisenä vuonna ja kolmannen vuoden ennustekin alittaa tämän rajan. Ennen lakkautusta varmistetaan Hauhon yhtenäiskoulun arjen toimivuus oppilasmäärän kasvaessa.

Luolaja ja Ortela äänestyttivät

Luolajan koulun tulevaisuudesta äänestettiin Emmi Rantasen ehdotettua koulun toiminnan jatkamista ja koulun peruskorjaamista kahdessa vaiheessa. Ehdotus hävisi äänin 9-4. Rantasen ehdotusta kannattivat Teppo Turja, Aapo Reima (vas.) ja Prabhakaran Ranjith Kumar (sd.). Kauupunginhallitus esittää, että koulu lakkautetaan, jos läntisen kantakaupungin lasten määrä laskee alueen kouluissa vuoden 2023 oppilasmäärästä 140 oppilaalla tilastopäivän mukaan. Koulurakennusta ylläpidetään toistaiseksi ylläpitoremonteilla.

Ortelan koulusta Emmi Rantanen esitti Teppo Turjan kannattamana, että koulu jatkaisi palveluverkossa. Ehdotus hävisi äänestyksessä luvuin 10-2. Ortelan koulu lakkautetaan ja oppilaat siirtyvät Hämeenlinnan yhteiskouluun, jos itäisen kantakaupungin lasten määrä laskee alueen kouluissa vuoden 2023 oppilasmäärästä 130 oppilaalla tilastopäivän mukaan. Anne Laatikainen (sd.) oli asiassa esteellinen eikä osallistunut asian käsittelyyn.

Tuuloksen päiväkotia kaupunginhallitus esittää siirrettäväksi Tuuloksen koulun yhteyteen elokuun alusta 2026. Siirto tehdään, kun siirtymiseen tarvittavat valmistelut on tehty koulurakennuksessa ja koulun pihalla sekä saattoliikenteen toimivuus on turvattu.

Kaupunginhallituksen esityksen mukaan Miemalan koulu jatkaa Hämeenlinnan palveluverkossa.

Rengon kirjasto siirtyy

Prabhakaran Ranjith Kumar ehdotti, että Rengon kirjaston toiminta jatkuu nykyisissä tiloissa. Ehdotusta kannattivat Emmi Rantanen, Tiia Nurminen ja Teppo Turja. Ehdotus hävisi äänin 9-4. Kaupunginhallituksen päätökseksi tuli esittää valtuustolle, että kirjasto siirretään Rengon koulun ja päiväkodin yhteyteen vuoden 2025 alusta.

Hätilän kirjaston osalta ei äänestetty. Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Hätilän kirjasto lakkautetaan ensi vuoden alusta ja kirjaston palvelut hoidetaan jatkossakin kirjastoautolla. Hätilän kirjaston toiminta päättyi jo vuonna 2017, mutta yksikköä ei ole lakkautettu.

Palveluverkkoselvityksen pohjalta tehtävät ratkaisut tekee Hämeenlinnan valtuusto kokouksessaan 13. marraskuuta.

Juttua päivitetty 31.10.2023 kello 8.23 Solvikin päätöstiedoilla, myös otsikko muutettu.