Sammonlahteen rakennettavaan monitoimitaloon muurattiin tänään keskiviikkona peruskivi. Kiveen valettiin samalla lieriö, joka pitää sisällään esineitä alueen ja rakennuksen nykytilasta.
Kyse on aikakapselista, joita on valettu suomalaisiin rakennuksiin jo vuosikymmenten ajan.
– Aikakapseleihin laitetaan ajankuvasta ja rakennuksesta kertovaa aineistoa, Sammontalon projektipäällikkö Jukka Mielikäinen kuvailee.
Perinteisesti aineisto voi olla muun muassa kolikoita, valokuvia tai vaikkapa rakennuksen piirustukset. Sammonlahden lieriöön tallennetaan muurauspäivän sanomalehti, euron kolikoita ja piirustuksia kohteesta.
Lasten piirustuksia ja oppilastöitä
Inspiraatiota kapselin sisältöön haettiin Facebookista sekä kaupungin järjestämästä ideakilpailusta.
Yhden ehdotuksen innoittamana aikakapseliin laitetaan myös päiväkotilasten piirustuksia ja oppilastöitä. Yksi oppilastyö on keraaminen savikukko ja toinen teräksestä hitsattu esine.
Sammontaloon tulee koulu ja varhaiskasvatustoimintaa, joten idea sopi kapselin sisältöön.
Kapselin sisältöä pitää myös miettiä tavaran kestävyyden kannalta. Vaikka kapseli onkin on vakuumirakenteinen ja vankka, myös tavaran tulee säilyä läpi vuosikymmenien.
– Valitsimme vähän paksumpaa paperia ja mietimme myös laminointia. Kapselissa suositaan konkreettisia, kosketeltavia ja hyvin säilyviä esineitä, eikä esimerkiksi herkkiä muistitikkuja kannata laittaa, Mielikäinen kertoo.
Uusi rakennus aiempaa pitkäikäisempi
Uuden Sammontalon tieltä purettiin palloiluhalli sekä vanha koulurakennus, joka oli ollut käytössä vasta noin 30 vuotta. Uuden talon tulisi kestää käyttökuntoisena huomattavasti pidempään, 50–100 vuotta.
Mielikäisen mukaan Lappeenrannan uudiskohteissa on hänen mukaansa panostettu käyttöikään. Siksi hän toivookin, ettei hänelle ikinä tulisi puhelua Sammontalon aikakapselin löytymisestä.
– Olisi aika villiä saada sellainen puhelu. Toivon, ettei sitä tule, koska silloin rakennus on ollut pitkäikäinen, Mielikäinen naurahtaa.