Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Pohjois-Savon hyvinvointialue aloittaa yt-neuvottelut – tavoitteena 15 miljoonan säästöt

Säästöjä halutaan löytää vähentämällä poissaoloja ja kehittämällä johtamista. Irtisanomisten tai lomautusten vakuutetaan olevan viimesijaisia keinoja.

Siilinjärven terveyskeskuksen pääsisäänkäynti.
Säästöjä haetaan muun muassa lisäämällä työhyvinvointia. Kuvassa Siilinjärven vuonna 2022 valmistunut terveyskeskus. Arkistokuva. Kuva: Antti-Petteri Karhunen / Yle

Pohjois-Savon hyvinvointialue aloittaa yt-neuvottelut. Tavoitteena on löytää 15 miljoonan euron säästöt henkilöstökuluista.

Asiasta päätti aluehallitus kokouksessaan keskiviikkona. Neuvottelut käydään 8.11. – 20.12.

Säästöjä on tarkoitus löytää muun muassa kehittämällä työhyvinvointia ja johtamista, sekä vähentämällä sairauspoissaoloja. Viimesijaisina keinoina ovat mahdolliset osa-aikaistamiset, lomauttamiset tai palvelussuhteen päättämiset.

Hyvinvointialueen säästötarve on ollut tiedossa jo aiemmin. Alueen menot ovat tänä vuonna noin 1,4 miljardia euroa.

Lokakuun lopulla arvioitiin, että tänä vuonna hyvinvointialue tekee tappiota noin 90 miljoonaa euroa.