Viime talvena sähkön hinta hyppäsi ennätyskorkeuksiin, ja samaan aikaan pelättiin sähkön loppuvan. Tilanne sai myös kunnat ryhtymään energiansäästötoimiin.
Monissa kunnissa säästöjä haettiin esimerkiksi alentamalla rakennusten lämpötiloja ja sammuttamalla ulkovalaistuksia.
Tänä talvena sähkönhinta ei ole lähelläkään viime vuoden lukemia, eikä sähköpulasta ole ollut puhetta. Kuntaliiton erikoisasiantuntija Vesa Peltola arvelee, ettei kiinnostus säästöjä kohtaan ole silti loppunut.
– Vaikka hinta on laskenut, se jäänee korkeammalle kuin aikaisemmin. Myös energiakustannusten suhteellinen osuus kuntien kustannuksista kasvaa, kun noin puolet budjetista siirtyi hyvinvointialueille. Energiakustannukset olivat vajaa 2 prosenttia viime vuonna, nyt ne ovat lähelle 5 prosenttia.
Kuntien energiavalveutuneisuudessa eroja
Vaikka kiinnostus energiansäästöön todennäköisesti säilyy, osa kunnista on luopumassa viime talven säästöpäätöksistä.
Esimerkiksi Mikkelissä säästöpäätökset ovat voimassa vuoden loppuun, minkä jälkeen valoja taas sytytetään myös keskustan ulkopuolella.
Säästöinnostuksen hiipuminen näkyy esimerkiksi Astetta alemmas -kampanjassa. Peltolan mukaan siihen osallistui viime vuonna 119 kuntaa, mutta tänä vuonna vain 39.
Kuntien valveutuneisuudessa energiatehokkuuden osalta on eroja, Peltola sanoo. Sen vuoksi joillakin kunnilla on paremmat valmiudet karsia energiankäyttöään.
Esimerkiksi Lahdessa aiotaan jatkaa energiasäästölinjaa jatkossakin. Kausivalot ovat päällä vain iltaisin, kiinteistöjen lämpötiloja ja ilmanvaihtoa on säädetty, ja yleisiä saunoja lämmitetään vain asiakasmäärien mukaan.
Kuitenkin myös Lahdessa on löysätty viime talven tiukkaa energiankäyttöä. Esimerkiksi viime talvena saunoista lämmitettiin välillä vain yhtä, vaikka käyttäjiä oli. Nyt saunoja lämmitetään asiakasmäärien mukaan. Myös ilmanvaihdon käyntiajoissa pyritään huomioimaan paremmin käyttäjätietoja.
Kuntalaisilta vaikuttaa tulleen vain vähän palautetta säästötoimista
Kunnat ovat joutuneet tasapainottelemaan energiansäästötalkoissa turvallisuuden ja viihtyvyyden kanssa, kertoo Kuntaliiton Peltola.
Joissain kunnissa on pohdittu, voiko valaistusta vähentää. Jos joku liukastuu pimeällä tiellä, onko se kaupungin vika? Pimeiden alueiden on myös ajateltu lisäävän turvattomuutta.
Kuntaliitolle asti on kiirinyt vain yksittäisiä negatiivisia palautteita kuntalaisilta.
– Esimerkiksi jos ihmisellä oli kallis sähkösopimus, ja hän olisi halunnut käydä saunomassa uimahallissa, ja sauna olikin kylmänä.
Peltolan mielestä huolenaiheisiin on löydettävissä keskitie. Kuntaliitto kannustaa kuntia muistamaan viime talvesta opitut keinot energian säästämisestä.
Vieläkö sinä säästät sähköä? Kerro miten. Keskustelu on auki 7.11. kello 23.00 saakka.