Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Israel kertoo saartaneensa Gazan kaupungin – kartat näyttävät armeijan hyökkäyssuunnat

Israelin armeijan kertoo iskeneensä viime yön aikana useisiin Hamasin kohteisiin Gazassa. Hamasin komentaja Mustafa Dalulin kerrotaan kuolleen iskuissa.

Israelin armeija lähestyy Gazan kaupunkia ainakin kolmella rintamalla. Samaan aikaan Israel on entisestään kiihdyttänyt ilmaiskujaan erityisesti Gazan pohjoisosissa.

Israelin armeija kertoo saartaneensa yli 590 000 asukkaan Gazan kaupungin, joka sijaitsee Gazan kaistan pohjoisosassa.

Asiasta kertovat armeijan tiedottaja Daniel Hagari ja esikuntapäällikkö Herzi Halevi.

– Panssarijoukot ja jalkaväki hyökkäävät lentokoneiden tukemina Hamasin käyttämää maanpäällistä ja maanalaista infrastruktuuria vastaan. Sotilaamme tappavat terroristeja kasvokkain käytävissä taisteluissa, Hagari kertoi tiedotustilaisuudessa.

Esikuntapäällikkö Halevin mukaan Israelin maajoukot ovat viime päivien aikana saartaneet kaupungin ”useista eri suunnista”.

Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo, että kaistan pohjoisosissa ja Gazan kaupungin ympäristössä käydään viittä eri taistelua.

Alla oleva kartta osoittaa Israelin armeijan hyökkäyssuunnat.

Kartta Gazan kaistasta. Karttaan on lisätty Israelin armeijan hyökkäyssuunnat.
Kuva: Ilkka Kemppinen / Yle

Tästä kartasta näkee, että pahimmin Gazassa ovat tuhoutuneet paikat tiheästi asutussa Gazan kaupungissa ja sen liepeillä:

Kartta Gazan kaistan väetötiheydestä ja paikoista jotka ovat kärsineet eniten tuhoa Israelin iskuissa.
Kuva: Ilkka Kemppinen / Yle

Hamasin komentajan väitetään kuolleen viime yön iskuissa

Israelin mukaan sen ilma- ja maavoimat sekä laivasto iskivät viime yön aikana useisiin terroristijärjestö Hamasin kohteisiin tappaen kymmeniä sen taistelijoita.

Israel väittää tappaneensa iskuillaan Hamasin komentaja Mustafa Dalulin, jonka kerrotaan johtaneen terroristijärjestön taisteluita Gazan kaistalla. Hamas ei ole vahvistanut komentajansa kuolemaa.

Hagari kertoo, että yön iskuissa löydettiin Hamasin ”suuria asekätköjä, suojavarusteita, viestintävälineitä ja karttoja”.

Kuusi ihmistä etsimässä uhreja raunioituneen rakennuksen keskellä.
Etsintä- ja pelastusoperaatiot jatkuvat Gazan Khan Yunisissa Israelin iskujen jälkeen 3. marraskuuta. Kuva: STELLA Pictures/ddp/abaca press

Hamasin kerrotaan myös miinoittaneen ja ansoittaneen alueita, joissa taisteluita käydään.

Hamas ja sen niin ikään Gazassa toimiva liittolainen, terroristijärjestö Islamilainen Jihad kertovat iskeneensä Israelin joukkoihin erinäisillä räjähteillä, drooneista tiputetuilla kranaateilla, kranaatinheittimillä sekä panssarintorjuntaraketeilla.

Israelin mukaan ainakin 23 israelilaista sotilasta on kuollut maahyökkäyksen aikana. Hamasin tiedottaja Abu Ubaida sanoo puolestaan, että Israel vähättelee kuolleiden sotilaiden määrää.

Yhdysvallat painostaa Israelia ”humanitaarisiin taukoihin”

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken tapasi perjantaina Israelin valtiojohtoa Tel Avivissa vaatiakseen ”humanitaarisia taukoja” Gazan kaistalla käytäviin taisteluihin.

Valkoisen talon mukaan taisteluiden humanitaaristen taukojen tulisi olla tilapäisiä ja paikallistettuja. Yhdysvallat on torjunut useiden muiden maiden vaatimukset täydellisestä tulitauosta.

Myös Israel on kertonut, ettei se suostu väliaikaiseen tulitaukoon ennen kuin kaikki Hamasin ottamat panttivangit on vapautettu.

Lisäksi Blinken keskusteli Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanssa toimista, joilla voidaan minimoida siviileihin kohdistuvat vahingot Gazassa.

USA:s utrikesminister Antony Blinken och Israels premiärminister Benjamin Netanyahu under deras träff i Tel Aviv i dag.
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu tapasivat Tel Avivissa 3. marraskuuta. Kuva: EPA-EFE/GPO/AMOS BEN GERSHOM

Puhuessaan ennen Israelin presidentin Isaac Herzogin tapaamista Blinken toisti, että Israelilla on oikeus ”tehdä kaikkensa” varmistaakseen, ettei tällaista hyökkäystä enää koskaan tapahtuisi.

– Kun on kyse Hamasin ristituleen joutuneiden siviilien suojelusta, on hyvin tärkeää, että tehdään kaikki mahdollinen heidän suojelemisekseen ja avun toimittamiseksi niille, jotka sitä niin kipeästi tarvitsevat ja jotka eivät ole millään tavalla vastuussa siitä, mitä tapahtui 7. lokakuuta, Blinken lisäsi.

Lähteet: AP, BBC, Reuters