Musiikkiviihdeohjelma Elämäni Biisin viides kausi huipentuu tänään jaksoon, jossa ovat mukana suosituimmat presidenttiehdokkaat. Menestysformaatissa pärjääminen voi jopa vaikuttaa vaalien lopputulokseen.
Illalla suorana nähtävään kauden päätökseen osallistuvat Pekka Haavisto, Alexander Stubb, Olli Rehn, Mika Aaltola ja Jussi Halla-aho. Viisikko oli Ylen presidenttikyselyn kärjessä lokakuussa.
Ohjelman tilaaja Arttu Nurmi Yleltä uskoo, että jaksossa nähdään ehdokkaista inhimillisiä puolia, jotka eivät tule välttämättä muualla esiin.
– He kaikki tuovat mukanaan omat tarinansa ja elämänsä biisit. Ne varmasti kiinnostavat kansaa nyt, kun kampanjointi on kunnolla alkamassa, Nurmi arvioi.
Elämäni Biisissä ovat aiemmin tällä kaudella vierailleet presidenttiehdokkaista myös Li Andersson, Sari Essayah, Harry Harkimo ja Paavo Väyrynen. Ylen Nurmen mukaan kaikille kärkiehdokkaille tarjottiin mahdollisuutta osallistua.
Elämäni Biisissä esiintyminen saattaa nostaa tai laskea presidenttiehdokkaiden kannatusta.
– Historia on opettanut, että viihdeohjelmilla on ollut merkitystä presidentinvaaleissa. Moni muistaa Ahtisaarten ja Rehnien välisen Tuttu Jutun jakson, joka toi ehdokkaat kansaa lähelle, Nurmi sanoo.
Eeva ja Martti Ahtisaari kohtasivat Elisabeth ja Ove Rehnin Tuttu Juttu -ohjelmassa vuonna 1994. Jakso keräsi peräti 1,8 miljoonaa katsojaa, ja on arveltu, että se siivitti osaltaan Ahtisaaren voittoon Rehnistä presidenttikisassa.
Elämäni Biisiä on tällä kaudella seurannut lauantaisin parhaimmillaan yli 900 000 katsojaa. Se on ollut monena viikkona Ylen katsotuin ohjelma.
Jakson juontaa tuttuun tapaan Katja Ståhl. Kauden huipennusta Tampereen areenassa seuraa monituhatpäinen yleisö.
Voit katsoa tapahtumaa suorana Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa alkaen kello 21. Jakso näytetään myös tämän jutun pääkuvan paikalla. Elämäni Biisi -mobiilipeliä pääset pelaamaan Yle-sovelluksessa ohjelman aikana.
Sarjan kaikki jaksot löydät Yle Areenasta.