Keski-ikäinen mies juoksenteli ilman lupaa Helsinki-Vantaan lentokentän asematasolla lauantaiaamuna. Tapahtumat tapahtuivat hieman ennen aamukahdeksaa.
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päivystävä tutkinnanjohtaja ja rikoskomisario Rauno Jämsä kertoo, että mies oli rikkonut ainakin kaksi ovea päästäkseen asematasolle. Jämsä kertoo, että luvatta liikkunut mies on noin 40-vuotias.
Jämsän mukaan mies ehti olla asematasolla muutamia minuutteja. Iltalehdelle lähetettyjen lukijavideoiden perusteella mies juoksenteli esimerkiksi lentokoneiden keskellä.
Lentokentän oma henkilöstö pysäytti ja otti tunkeilijan kiinni. Tämän jälkeen poliisi haki miehen poliisilaitokselle.
Mies oli kertonut kuulusteluissa haluavansa päästä asematasolle. Jämsä kuvailee tapausta yksittäisen henkilön päähänpistona, eikä näe tapauksella muuta erityisempää motiivia.
– Hetkittäinen päähänpisto tai siltä se vaikuttaa, kommentoi Jämsä.
Poliisi epäilee tapauksessa vahingontekoa ovien rikkomisesta sekä törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista. Nimike on törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, sillä lentokentän alue on erityisaluetta.
Jämsä ei itse muista vastaavanlaista tapahtumaa omalta uraltaan.
– Kyllä tämä on harvinainen tapaus ja poikkeavaa.
Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä yhdessä Finavian kanssa.
Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.