Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kovia kokenut Ristomatti Hakola on jo ilmoittautunut kisoihin – latumiehen homma ei maistu: ”Onhan tämä tylsää”

Ristomatti Hakola on kärsinyt viime aikoina monista vammoista. Vuokatissa hän oli vielä ladun varressa muita kannustamassa.

Ristomatti Hakolaa ei nähty tänä viikonloppuna Vuokatin Suomen cupissa kilpaladulla, mutta ladun vieressä Hakolan ääni kyllä kantautui pitkälle, kun hän kannusti viestimiehiä.

Hakola myönsi, ettei hän ole ollut montaa kertaa ladun varressa katsojana. Tosin viime kauden hän päätti latumiehenä Inarin SM-kisoissa.

– Kaksi kertaa putkeen! Onhan tämä tylsää, hän sanoi ja kertoi testanneensa suksia Jämin Jänteen hiihtäjille.

Hakola on kärsinyt viime vuosina lukuisista vammoista, ja hän on kilpaillut myös varsin säästeliäästi. Lokakuun lopussa hän paljasti muun muassa Sanoman haastattelussa kärsineensä yli puolitoista vuotta sitkeästä häpyluun tulehduksesta. Tämän kilpakauden hän avaa todennäköisesti ensi viikonloppuna Oloksella, tai sitten ei.

– Olen ainakin ilmoittautunut. Katsotaan, olisiko siellä.

Oman kuntonsa noususta Hakola ei suostu sanomaan tarkkaa arviota.

– Aina olen valehdellut, en osaa sanoa. Katsotaan tuloslistaa sitten. Se on hyvin yksinkertaista.