Imatran Urheilijat juhli vuosi sitten Vuokatin Suomen cupissa miesten viestin voittoa ja myöhemmin keväällä koko cupin viestimestaruutta. Joukkue kuului tälläkin kertaa ennakkosuosikkeihin, mutta Jämin Jänteen kolmikko Niko Husu, Markus Vuorela ja Lauri Lepistö ei päästänyt imatralaisia juhlimaan.
Voitto oli Kuusamon Erä-Veikoista Jänteen riveihin siirtyneelle Husulle ensimmäinen, joten syystäkin hän oli tyytyväinen.
– Paljon jännitti. Minulle laitettiin painetta, että pakko on voittaa, avausosuuden hiihtänyt Husu myönsi.
Maalialueella Lepistöä muun joukkueen kanssa odotellut Ristomatti Hakola kertoi Yle Urheilulle, että hän oli Vuorelan kanssa ylipuhunut Husua joukkueen riveihin kolmen vuoden ajan.
– On tämä hyvä poika, tämä meidän luutnantti, Hakola hehkutti Puolustusvoimien joukkueeseen kuuluvaa Husua kisan jälkeen.
Kannattajien paniikki ei tarttunut
Etukäteen viestistä odotettiin Imatran Miro Karppasen ja Jämin Lepistön kirikamppailua, mutta Imatra joutui takaa-ajoasemaan heti avausosuuden jälkeen. Ville Ahonen avasi kilpailukautensa viestistä, eikä vapaan hiihtotekniikka ollut vielä täydessä iskussa. Remi Lindholm ei pystynyt kutistamaan eroa kärkeen kuin sekunnin verran, joten kovana kirimiehenä tunnettu Karppanen lähti ankkuriosuudelle 20 sekunnin takaa-ajoasemista.
Karppanen onnistuikin saamaan kärjen kiinni, mutta Lepistön isku Kurun nousussa oli liikaa.
– Olin tehnyt taktiikan niin, että kiristän viimeisellä kierroksella Kurun päälle, on siellä Miro perässä tai ei, Lepistö kertoi.
– Kun tulimme toiselta kierrokselta, niin tuntui, että kannattajien keskuudessa alkoi paniikki levitä. Että nyt on Miro niin lähellä. Minulla ei ollut paniikkia, Lepistö sanoi tyynesti.
Karppanen myönsi, että hänellä meinasi jalat suoristua Lepistön iskussa, mutta hän pystyi kuitenkin lataamaan loppuun kunnon kirin. Tällä hän takasi Imatralle toisen sijan 2,8 sekunnin erolla Jämiin ja vajaan seitsemän sekunnin erolla kolmanneksi tulleeseen Puijon Hiihtoseuraan.
– Pojat jätti sellaisen raon ankkuriosuudelle lähdettäessä, että jouduin hiihtämään koko yhdeksän kilometriä, Karppanen totesi ja kertoi olevansa varsin luottavainen omaan kuntoonsa.
– Kunto on ollut nousujohteinen viimeiset puolitoista kuukautta. Tämä antoi sellaisen vahvistuksen, että tila ja kunto ovat hyvät. Voin lähteä hakemaan ihan kovinta vauhtia seuraavien viikkojen aikana.
Mäkisen asenne ihastutti
Puijon Hiihtoseuran avausosuuden hiihtänyt Petteri Koivisto palasi pitkän tauon jälkeen kisaladuille ja onnistui hyvin. Perttu Hyvärinen piti toisella osuudella Markus Vuorelan kanssa vauhtia ja Puijon ankkuri, 19-vuotias Niilo Mäkinen pystyi pitämään joukkueensa palkintosijoilla. Nuorukainen ei hätkähtänyt kovaa paikkaa, kun Hyvärinen lähetti hänet matkaan kisan kakkosena.
– Suomen cup on pikkukisat kuitenkin, ei se hirmu paha tilanne ollut, Mäkinen vakuutti.
Yle Urheilun asiantuntija Jussi Piirainen ihasteli Mäkisen asennetta. Hänen mielestään tästä näkee, että Mäkisen tavoitteet ovat muualla kuin Suomen cupissa.
– Myös Miro Karppaselta tämä oli vakuuttava kauden avaus. Hän teki yksin töitä koko ajan ja pystyi silti lyömään tuollaisen kirin päälle, Piirainen kehui.