Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) hallitus saa tänään eteensä joukon jättimäisiä päätöksiä.
Käsittelyyn tulee alueen tulevaisuutta suuntaava palvelustrategia. Se luo pohjaa ensi vuonna päätöksentekoon tuleville palveluverkkopäätöksille, jotka määrittävät missä hyvinvointialueen palveluita jatkossa on tarjolla ja missä ei.
Strategiapaperin lisäksi aluehallitus saa eteensä massiivisen talouden tasapainottamisohjelman. Julkisuuteen on aikaisemmin kerrottu Varhan 270 miljoonan euron säästötarpeesta vuoteen 2026 mennessä. Julki tullut säästölista koostuu useista mittavista säästökohteista.
Palveluverkkoa karsimalla aikaan saadaan 67 miljoonan säästöt. Aikaisemmin julkisuuteen on kerrottu Varhan aikovan karsia noin kolmanneksen nykyisten toimitilojen neliömäärästä. Toimipisteitä voidaan lakkauttaa kokonaan tai pienentää.
Kunnille jäämässä käteen tyhjät tilat
Varhalla on yhteensä käytössään 1,24 miljoonan neliön edestä toimitiloja. Varha omistaa tilamäärästä itse 443 000 neliötä. Lisäksi vuokralla kunnilta on 303 000 neliötä ja yksityisiltä tahoilta 265 000 neliötä.
Varhan omista tiloista mahdollista karsittavaa on arvion mukaan 100 000–120 000 neliötä. Loput kiinteistösäästöt kohdistuisivat talouden tasapainottamisohjelman mukaan kuntien omistuksessa oleviin kiinteistöihin.
Tasapainottamisohjelmassa todetaan, että vuokratiloja karsitaan muun muassa vuokratason perusteella. ”Mitä alemmat ovat vuokratasot kiinteistöissä on, sitä pienempi on paine palveluverkon supistamiselle. Vuokrien korkea taso vastaavasti lisää painetta vähentää toimitilojen määrää”, ohjelmatekstissä todetaan.
Kunnille tämä saattaa tarkoittaa Varhalle vuokrattujen tilojen vuokrakilpailua kuntien kesken. Jos Varha lähtee kunnalta vuokratusta tilasta, jää kunnalle käsiin sote-kiinteistöjä, joille ei ole käyttöä ja joiden ylläpito on kallista.
Henkilöstön tuottavuutta, palveluiden karsintaa, yhdistelyä ja digitalisaatiota
Henkilöstön tuottavuustoimia aiotaan tehdä 76 miljoonan edestä. Lisäksi hallinto- ja esihenkilötyötä on tavoitteena tehostaa niin, että asiakastyöhön on tarjolla riittävästi työntekijöitä. Säästöjä tällä saavutetaan Varhan arvion mukaan 20 miljoonaa euroa.
Ikääntyneiden palveluista aiotaan säästää reilut 35 miljoonaa euroa. Tämä tehdään luopumalla pitkäaikaisesta laitoshoidosta ja lisäämällä yhteisöllisen asumisen osuutta samalla, kun ympärivuorokautista palveluasumista vähennetään.
Digitalisaation edistämisellä saadaan Varhan mukaan aikaan 18 miljoonan säästöt.
Lastensuojelun asiakasmäärää pyritään vähentämään 16 asiakkaalla vuodessa. Muutos edellyttää Varhan mukaan lapsiperheiden palveluiden laajaa kehittämistä. Säästötavoitteeksi lapsiperhepalveluissa on asetettu 7,2 miljoonaa.
Erikoissairaanhoidon vuodeosastopaikkoja vähennettään 105 paikalla. Säästöä tästä syntyisi 6,7 miljoonaa. Lisäksi päivystyksen, kuvantamisen ja apteekkiverkon yhdistämisillä tavoitellaan tuottavuuden parantamista. Säästövaikutuksia olisi Varhan mukaan saavutettavissa 6,7 miljoonaa.
Erikoissairaanhoidossa haetaan tuottavuutta mm. leikkaustoiminnasta sekä päivystyksen, kuvantamisen ja apteekkiverkon yhdistämisillä. Leikkaustoiminnan tuottavuutta lisätään tarjoamalla aktiivisesti palvelujen erikoissairaanhoidon valinnanvapautta käyttäville erikoissairaanhoidon asiakkaille. Toimenpiteiden säästövaikutus vuosille 2024-2026 on yhteensä 6,7 miljoonaa euroa.
Päihde- ja mielentervespalveluissa vähennetään laitos- ja asumispalveluita. Painopistettä siirretään avopalveluihin ja matalan kynnyksen tukimuotoihin. Päihdepalveluissa säästötavoite on kolme miljoonaa.
Pelastuslaitoksen osalta säästöt ovat jäämässä melko rajalliseksi. Tuottavuutta haetaan esimerkiksi tehostamalla hallinnon työskentelyä ja julkisia hankintoja. Kustannussäästöjä saavutettaisiin 1,2 miljoonaa euroa.
Aluehallitus päättää palvelustrategiasta ja talouden tasapainottamisohjelmasta tänään tiistaina.