Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Calle Lindgren elää vanhalla sukutilallaan yksin keskellä metsää – reilu vuosi sitten hän alkoi saada vieraita ulkomailta

Matkailijat hakevat nykyisin reissuillaan merkityksellisyyttä esimerkiksi tekemällä vapaaehtoistöitä matkakohteessa.

Frithjof von der Lieth lähti ensimmäiselle ulkomaan soolomatkalleen Suomeen ja halusi myös työskennellä vapaaehtoisena matkansa aikana. Video: Antti Kolppo / Yle

Keittiössä tuoksuu maalin haju. Saksalainen Frithjof von der Lieth pensselöi vihreällä maalilla kaappeja vanhassa talossa keskellä suomalaista metsämaisemaa.

Talon isäntä Calle Lindgren asentaa porakoneeseen terää. Hän naurahtaa ja kertoo, että tänään he olivat aamu-unisia ja päivän työt alkoivat hieman tavallista myöhemmin.

Reilun vuoden ajan Lindgren on kutsunut vanhalle sukutilalleen Sipoonkorpeen matkailijoita vapaaehtoistöihin ympäri maailman. Heidän avullaan hän kunnostaa tilaansa.

Tämänkaltaisessa matkailussa yhdistyvät vapaaehtoistyö ja loma.

Vapaaehtoistyön tarjoajat ja matkailijat kohtaavat muun muassa erilaisten verkkoalustojen kautta. Yksi tällainen sivusto on Workaway.

Suomessa sivustolla haetaan vapaaehtoisia apuvoimaksi muun muassa maatiloille. Lisäksi ihmiset etsivät apua eläinten ja lasten hoidossa.

Vapaaehtoistyötä vastaan matkailija saa yleensä esimerkiksi majoittua ja syödä ilmaiseksi kohteessa.

Frithjof von der Lieth kehystää tauluja
Frithjof von der Lieth nikkaroi viikon aikana esimerkiksi puiset kehykset taideteoksille. Von der Lieth viipyi Calle Lindgrenin luona yhteensä kaksi viikkoa syksyllä 2023. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Von der Lieth valmistui viime keväänä ylioppilaaksi ja viettää nyt välivuotta ennen insinööriopintojensa alkamista. Hän haluaa matkustaa ja nähdä maailmaa.

Lindgrenin tila on hänestä hyvä reissukohde, sillä se on luonnon keskellä, mutta lähellä Helsinkiä.

– Workaway on hyvä vaihtoehto matkustamiseen, koska saa tavata ihmisiä ja asua heidän luonaan varsinaisesti maksamatta. Paitsi työskentelyllä tietysti.

Ajatus vapaaehtoismatkailusta muuttumassa

Vapaaehtoismatkailua tutkinut Jyväskylän ammattikorkeakoulun opettaja Rositsa Röntynen kertoo, että kiinnostus vapaaehtoismatkailuun on maailmanlaajuisesti kasvussa.

Ilmiö juontaa juurensa matkailijoiden muuttuneista tarpeista. Esimerkiksi uudistavassa matkailussa matkailija haluaa jättää paikan aiempaa parempaan kuntoon.

– Nykyään matkailusta haetaan merkityksellisyyttä ja pyritään vähentämään omaa hiilijalanjälkeään.

Erityisesti 2010-luvulla alkupuolella vapaaehtoismatkailun eettiset ongelmat olivat puheenaihe. Esimerkiksi Iltalehti uutisoi köyhyydestä matkailutrendinä ja Yle vapaaehtoistyöstä bisneksenä.

Röntysen mukaan ongelmalliset tapaukset liittyvät usein valtasuhteisiin.

– Maailmalla puhutaan siitä, että vapaaehtoismatkailu rakentaa kolonialismia uudelleen.

Vuonna 2017 julkaistussa tutkimuksessa tuodaankin esiin, että matkailuteollisuuden kannattaisi vapaaehtoismatkailussa suunnata kehitysapu-tyylisestä ajattelusta kohti ihmisten välistä kulttuurivaihtoa.

Vapaaehtoismatkalle lähdetään itsekkäistä tai epäitsekkäistä syistä – Rositsa Röntynen kertoo niiden eron

Matkailija löytää merkityksellisyyttä arkisistakin puuhista

Paikallisten kohtaaminen on von der Liethille tärkeä osa matkakokemusta. Hän kuvailee matkakokemustaan erityiseksi verrattuna tavalliseen turistikokemukseen.

– Hotellissa asuessa ei välttämättä näkisi niin paljon kulttuuria ja paikallisia ihmisiä. Opin maasta paljon enemmän.

Calle Lindgren taas kertoo, että hänelle on ajoittain tylsää asuessaan yksin keskellä metsää. Matkailijat tuovat hänelle seuraa, ja hän pääsee kuulemaan erilaisia elämäntarinoita.

Röntysen mielestä juuri ihmisten välinen kulttuurivaihto on positiivisin asia, mitä vapaaehtoismatkailu voi saada aikaan.

Workaway lista tehtävistä töistä Callen jääkaapinovessa
Matkailijat ovat auttaneet Calle Lindgreniä muun muassa pihatöissä, siivoamisessa ja maalauksessa. Viimeiset perunat nostettiin kasvimaalta lokakuussa. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Hän kertoo, että Suomessa muun muassa vapaaehtoistyön lainsäädäntö on hyvällä tasolla verrattuna moniin muihin maihin.

– Sen takia täällä kannattaisi kehittää vapaaehtoismatkailua ja lähettää hyviä esimerkkejä maailmalle.

Visit Finlandin kestävän kehityksen päällikön Liisa Kokkarisen mukaan vapaaehtoismatkailulle on kysyntää Suomessa. Esimerkiksi eurooppalaiset matkanjärjestäjät ovat kyselleet, löytyykö Suomesta tarjontaa.

Kokkarinen kertoo, että toistaiseksi suomalaiset matkailuyritykset ovat nähneet tarjonnan kehittämisen haastavana, sillä ajatus on liitetty perinteiseen avustustyöhön.

Hänestä matkailutuote voi olla hyvinkin yksinkertainen ja arkinen, vaikkapa siivoamista eläintilalla tai talkoisiin osallistuminen.

– Se voi olla hyvin merkityksellistä matkailijalle. Tekemisen kautta pääsee tutustumaan paikalliseen elämään.

Rithjof von der Lieth ja Calle Linbgren ruokailevat olohuoneen pöydänääressä
Calle Lindgren (oik.) on tehnyt erilaisia suomalaisia ruokia maisteltavaksi vieraalleen. Saksalainen Frithjof von der Lieth pääsi maistamaan perinteistä porkkanalaatikkoa ja hernekeittoa. Kuva: Antti Kolppo / Yle
Frithjof von der Lieth ja Calle Lindgren seisovat Callen talon edustalla
Frithjof von der Lieth rentoutuu töiden jälkeen ulkoilemalla Sipoonkorven kansallispuistossa ja lukemalla. Bussilla pääsee Helsinkiin katsomaan nähtävyyksiä. Kuva: Antti Kolppo / Yle

Järjestelmää voi käyttää myös väärin

Vaikka isäntä Lindgrenin listalla riittää puuhasteltavaa, von der Lieth ei kutsuisi tätä oikeaksi työksi. Päivisin töitä tehdään noin neljä tuntia.

Lindgren on osittain taloudellisten syiden vuoksi tehnyt talon kunnostustöitä omatoimisesti ja kutsunut matkailijoita auttamaan. Lisäksi hän on palkannut ammattilaisapua remonttiin.

Lindgren näkee, että asemaa vapaaehtoistyön järjestäjänä voi käyttää helposti myös väärin, sillä kukaan ei käytännössä valvo toimintaa. Workaway-alusta toimii yksittäisten ihmisten välillä ilman varsinaisia välikäsiä.

– Tässä on iso vastuu ja täytyy ajatella koko ajan, missä kulkee raja.

Lindgren kertoo itse olevansa läsnä työnteossa matkailijoiden kanssa ja pyrkii viettämään aikaa heidän kanssaan.

Hänen mielestään työn lisäksi olennaista on se, että matkailijat pääsevät oppimaan reissullaan jotain.

– Voi sanoa, että on huono kokemus, jos matkailija ja isäntä eivät ole oppineet mitään.