Messiläntien ylittänyt silta romahti tielle Hollolassa Messilän kartanon kohdalla tiistaina. Päijät-Hämeen pelastuslaitos kertoi viestipalvelu X:ssä että Messiläntie jouduttiin sulkemaan onnettomuuden vuoksi.
Pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuuspaikalle hiukan ennen iltakuutta. Paikan päällä selvisi, että Messiläntien ylittävä puinen kevyenliikenteen silta oli romahtanut, koska siihen oli törmännyt raskas ajoneuvo.
Pelastuslaitoksen mukaan ajoneuvoa ei ollut vielä ainakaan alkuillasta tavoitettu.
Viranomaiset jatkoivat onnettomuuspaikan raivausta vajaat kolme tuntia. Messiläntie avattiin liikenteelle jälleen ennen iltayhdeksää.
Paikalla oli sekä sähkölaitoksen, poliisin että pelastuslaitoksen henkilöstöä. Poliisi tutkii onnettomuutta. Illalla ei ollut tiedossa, että kukaan olisi loukkaantunut onnettomuudessa.