Perjantain alkuilta Saarijärvellä on rauhallinen. Alkava pikkujoulukausi takaa kuitenkin sen, että keskustan muutamaan ravintolaan on odotettavissa väkeä. Ja se tarkoittaa sitä, että takseille on illan ja yön tunneille tiedossa töitä.
Koko yön aikana Saarijärven ja lähikuntien taksiliikennettä hoitaa kaksi autoa. Toista niistä kuljettaa Kimmo Rahkonen. Päivystävät kuljettajat puhelinnumeroineen ovat nähtävillä Facebookin puskaradiossa. Myös ravintoloissa tiedetään, ketkä ovat ajossa.
Läheskään yhtä hyvä tilanne ei ole kaikkialla.
Paljon kritiikkiä aiheuttanut taksilaki astui voimaan vuonna 2018. Laki ei esimerkiksi määritä sitä, minkä kunnan alueella taksiyrittäjä pääasiassa toimii. Hän voi ajaa siellä, missä väkeä riittää.
Näin ollen pienen kunnan satunnaiselle kulkijalle taksin saaminen voi olla hankalaa, ellei jopa mahdotonta.
Kimmo Rahkonen on tyytyväinen kyytien määrään Saarijärvellä. Arkipäivisin esimerkiksi Kelan ja vammaispalvelulain edellyttämät kyydit työllistävät.
Viikonloppuöitä hän on ajanut reilun vuoden ajan.
– Kyytejä on suhteellisen paljon. Toki on myös hiljaisia jaksoja, jolloin joutuu paljon odottelemaan, Rahkonen toteaa.
Rahkonen lupaa, että kaikki viedään ravintolaillan jälkeen kotiin. Asiakkaan on kuitenkin syytä varautua odottamaan.
– Joskus on mennyt aamupäivään asti, Rahkonen sanoo.
Kannattavuus ongelmana
Monessa pienessä kunnassa pitkän linjan taksiyrittäjät ovat lopettaneet toimintansa, eikä uusia ole tullut tilalle. Keski-Suomen Aluetaksin toimitusjohtaja Harri Holttinen kertoo, että esimerkiksi lisääntyneet välityspalvelut näkyvät suoraan taksin kustannuksissa. Se voi olla yksi syy siihen, että uusia yrittäjiä tulee harvakseltaan.
Kela-kyytejä välittää kaksi toimijaa. Sama koskee hyvinvointialueen kyytejä. Tähän päälle tulevat eri kuluttajataksipalveluiden välitykset. On takseja, joissa on 5–7 välityspalvelun laitteet. Se kaikki maksaa.
– Jos minulta kysytään, niin siinä ei ole mitään järkeä. Pitäisi päästä siihen, että kaikki autot olisivat yhden järjestelmän perässä. Silloin pystyttäisiin kehittämään auton saatavuutta ja turvaamaan erityisesti hiljaisten aluiden taksipalvelut, Holttinen sanoo.
Luottamus takseihin katosi viidessä vuodessa
Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS teetti vuoden 2022 lopulla tutkimuksen kuluttajien luottamuksesta julkiseen liikenteeseen. Vuonna 2017 takseihin luotti 84 prosenttia ihmisistä. Viisi vuotta myöhemmin vastaava luku oli 43 prosenttia. Eniten tyytymättömyyttä oli taajaan asutuilla ja maaseutumaisilla alueilla. Kaupunkimaisissa kunnissa ja pääkaupunkiseudulla tyytymättömiä oli lähes yhtä paljon.
Myös niin sanotut pimeät taksit ovat herättäneet keskustelua viime vuosina. Harri Holttisen arvion mukaan niitä on lähes kaikkialla.
– Tuntuu siltä, että tämänhetkinen taksitilanne saattaa jopa ruokkia niitä. Voi sanoa, että tiettyjä välitysrenkaita on syntynyt. Aina on joku, joka tietää mistä pimeän taksin saa, Holttinen sanoo.
Kimmo Rahkosella on samankaltainen näkemys asiasta. Saarijärvelläkin on pimeitä takseja.
– He syövät meidän leipää. Sellaistakin olen kuullut, että joillain on jopa isommat taksat kuin meillä ammattitakseilla.
Taksiliitossa toivotaan lisää valvontaa. Yksittäiset valvontaiskut taksiasemille ovat tuottaneet tulosta, mutta niillä ei saada todellisia lakia kiertäviä kuljettajia kiinni.
– Odotamme hallitusohjelman lupaamia toimia, jotka helpottavat viranomaisten tekemää valvontaa ja joilla väärintoimijat saadaan pois markkinoilta, kertoo Taksiliiton liittohallituksen puheenjohtaja Tuomo Heino liiton tiedotteessa.
Oletko huomannut ongelmia taksin saamisessa? Onko kokemusta pimeistä takseista? Voit keskustella asiasta 19.11. kello 23:een saakka.