Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Pirkanmaan hyvinvointialueen yt-neuvottelut päättyivät erimielisinä

Neuvottelut kestivät kahdeksan viikkoa. Tarkemmista suunnitelmista on määrä kertoa keskiviikkona 15. marraskuuta.

Tays iltavalaistuksessa.
TAYSin kampukselle on suunniteltu suuria rakennusinvestointeja aikaisempien jatkoksi. Arkistokuva. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Pirkanmaan hyvinvointialueen yt-neuvottelut ovat päättyneet keskiviikkona.

Kahdeksan viikkoa kestäneet neuvottelut päättyivät erimielisinä työnantajan ja henkilöstöjärjestöjen välillä, tiedotteessa kerrotaan.

Tarkemmista suunnitelmista on määrä kertoa viikon päästä, eli keskiviikkona 15. marraskuuta.

Aluehallitus päättää neuvotteluiden tuloksesta maanantaina 20. marraskuuta. Sen jälkeen alkaa säästösuunnitelmien toimeenpano.

Säästöjä haetaan palveluverkosta

Yhteistoimintaneuvotteluissa kerrotut säästöt kohdistunevat paljolti palveluverkon harventamiseen.

Yksityiskohtaiset esitykset kerrotaan vasta ensi viikolla, mutta palvelupaikkojen vähentämisen suuntaan viittaa etenkin hyvinvointialueen saama lainavaltuutus.

TAYSin Keskussairaalan rakennushankkeeseen tarvitaan lainaa, ja valtion asettamiin ehtoihin lainalle kuuluu talouden tasapainottamisohjelma.

Hyvinvointialueen mukaan suunnitelmissa on vuodeosastohoidon uudistus, digitaalisten palvelujen lisääminen sekä muita toimintamallien ja työjaon muutoksia. Todennäköistä on myös toiminnan keskittäminen nykyistä harvempiin paikkoihin.

Neuvottelut koskivat koko henkilöstöä

Yt-neuvotteluiden aloittamisesta kerrottiin syyskuussa. Neuvottelut koskivat koko henkilöstöä eli noin 20 000 ihmistä. Arvioitu vähennysmäärä on enintään 500 henkilötyövuotta.

Konsernipalvelujohtaja Juhani Sand on kertonut Ylelle aiemmin, että säästöjä etsitään esimerkiksi eläköitymisistä ja sijaisuuksista, ei ensisijaisesti irtisanomisista.

Rahallinen säästötavoite on Pirkanmaalla ensi vuonna 42 miljoonaa euroa.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.