Lapin keskussairaalan neurologian osasto kärsii lääkäripulasta, sillä erikoislääkäreiden määrä puolittuu. Neljästä neurologista yksi on irtisanoutunut ja yksi jää virkavapaalle joulukuun alusta alkaen.
Lapin hyvinvointi alueen vastuualuejohtaja Jukka Mattilan mukaan se vaikuttaa klinikan toimintaedellytyksiin.
– Meillä on tässä rakenteilla hyviä ratkaisuja, joilla me pystytään turvaamaan neurologian erikoisalan toiminta sairaalassa osastoa myöten. Mutta asioita joudutaan paikkaamaan väliaikaisesti ostopalveluilla ja muilla järjestelyillä.
Mattilan mukaan kun yksikin neljästä osaston erikoislääkäristä lähtee, se on jo suhteellisesti iso muutos pienessä porukassa.
– Tämän kaltaiset resurssimuutokset ovat kohtuullisen normaalia tämänkokoisissa sairaaloissa.
Kaupungilla on liikkunut huhuja neurologian osaston sulkemisesta
Mattilan mukaan mitään sellaista suunnitelmaa ei ole, että osaston toimintaa oltaisiin lakkauttamassa tai poliklinikan toimintaa merkittävästi muuttamassa.
Neurologien saatavuus on huono. Jukka Mattila uskoo silti, että erikoislääkärin virka saadaan täytettyä.
– Meillä on ollut neurologian osastolla erikoistuvia lääkäreitä. Sen myötä olemme pystyneet hoitamaan esimerkiksi viikonloppupotilaita.
Mattilan mukaan joitakin työnjakoasioita joudutaan miettimään Oulun yliopistollisen sairaalan kanssa. Ne liittyvät lähinnä erityisosaamiseen, joita on nyt hoidettu neljän neurologin kanssa täällä.