Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Puutavarankuljettajilla ankeat ajat: ”Päivä kerrallaan mennään”

Syyssateiden pehmentämät maastot ja metsäteollisuuden tuotteiden kysynnän hiipuminen ovat vähentäneet puutavarakuljetuksia nopeaan tahtiin. Käänne parempaan voi kuitenkin tapahtua pian.

Näin puu lähti iittiläisestä metsästä jalostettavaksi tehtaille ja sahoille marraskuun alussa. Tämä työ on Suomessa vähentynyt tänä syksynä. Video: Antro Valo / Yle

Metsäteollisuuden puunkuljetukset ovat vähentyneet nopeasti.

Suomen Kuljetus ja logistiikka SKAL ry:n kyselyn mukaan suurin osa eli 75 prosenttia puuta kuljettavista yrityksistä sanoo ajojen hiipuneen kesän ja syksyn aikana.

Syynä ovat paperi- ja sellutuotteiden sekä sahatavaran kysynnän heikentyminen. Samaan aikaan sateinen syksy on pehmentänyt maastoa ja estänyt paikoin raskaan kaluston pääsyn puunkorjuuseen.

Harvennuskone metsänhakkuualueella Kouvolan ja Iitin rajamailla.
Suomessa on noin 550 kuljetusyritystä, jotka ovat tavalla tai toisella kytköksissä puutavarakuljetuksiin. Kuva: Antro Valo / Yle

Suomen noin 550:stä metsäalan kuljetusyrityksestä osa on joutunut turvautumaan lomautuksiin. Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n toiminnanjohtajan Kari Palojärven arvio lomautusten määrästä on lähinnä suuntaa-antava.

– Noin 10–20 prosenttia yrityksistä on joutunut lomautuksiin.

Suomessa kuljetusyritykset ovat tyypillisesti pieniä, muutaman työntekijän ja auton yrityksiä.

Kaadettua puuta metsänhakkuualueella Kouvolan ja Iitin rajamailla.
Syyssateet ovat pehmittäneet puunkorjuumaastoa muun muassa eteläisessä Suomessa. Kuva: Antro Valo / Yle

Jotkut yritykset ovat Palojärven mukaan joutuneet perumaan aiemmin sovittuja kuljetusautojen kauppojaan, mutta kevyemmilläkin keinoilla hiljaiset ajat on pystytty ottamaan vastaan.

– Vuoden aikana kertyneet vapaapäivät on monessa yrityksessä käytetty lähes loppuun. Hiljenemisestä kertoo myös, että kuljettajien ei ole tarvinnut tehdä alalle melko tyypillisiä ylitöitä pariin kuukauteen, Palojärvi kertoo.

Kesällä oli vielä vilkasta

Iittiläisessä Rämän Kuljetus oy:ssä on myös huomattu puutavarakuljetusten hiljaiset ajat. Lomautuksiin yrityksen ei ole tarvinnut turvautua.

– Meille hiljeneminen näkyy eniten niin, että mennään kädestä suuhun. Tulevan viikon töitä ei pysty ennakoimaan. Päivä kerrallaan mennään, kuvailee kuljetusyrittäjä Tero Rämä.

Autonkuljettaja Joni Tirkkonen kiinnittämässä turvahihnoja rekan puulastiin metsänhakkuualueella Kouvolan ja Iitin rajamailla.
Rämän kuljetuksen Joni Tirkkonen valmistelemassa puutavarakuljetuksen alkamista. Kuva: Antro Valo / Yle

Hakkuutyömaat ovat Tero Rämän mukaan jokseenkin samankokoisia kuin aiemminkin, mutta työmaita on nyt vähemmän kuin ennen. Tilanne muuttui äskettäin nopeasti.

– En sanoisi, että kaikki pysähtyi kuin seinään, mutta kesän lopulle asti päästiin ihan hienosti, ja nyt syksyllä työtilanne hiljeni, kertaa Rämä viime kuukausien tilannetta.

Kuljetusyrittäjä Tero Rämä metsänhakkuualueella Kouvolan ja Iitin rajamailla.
Kuljetusyrittäjä Tero Rämän mielestä hiljaisena aikana kuljetusyrittäjän on pidettävä aktiivisesti yhteyttä niin nykyisiin, uusiin kuin entisiinkin asiakkaisiin, jotta työmaita löytyisi. Kuva: Antro Valo / Yle

Rämän kuljetusyrityksellä on runsaat kymmenen työntekijää ja yhteistyökumppaneiden kalusto mukaan lukien parisenkymmentä ajoneuvoa. Yritys kuljettaa puutavaraa pääosin Etelä- ja Kaakkois-Suomessa.

– Tarkoitus on pitää pyörät pyörimässä ja väki töissä. Se on meidänkin etu, Rämä sanoo.

Seuraava käänne jo näkyvissä?

Hiljentyneistä ajoista huolimatta puunkuljetusala uskoo, että paremmat ajat ovat käsillä pian ja ajettavaa taas riittää. Se edellyttää kuitenkin talvisia kelejä, jotta raskaalla kalustolla pääsee maastoon paremmin kuin loppuvuoden vesi- ja räntäsateilla.

– Lakkautuspäätöksistä huolimatta esimerkiksi Kaakkois-Suomessa on vielä isoja tehtaita ja useita sahoja. Puun kysyntä on edelleen valtava. Asiakkailta tulee sellaisia signaaleja, että tulevat hakkuumäärät ovat normaalilla tasolla, arvelee Kari Palojärvi.

Kaadettua puuta metsänhakkuualueella Kouvolan ja Iitin rajamailla.
Hakkuutyömaa Iitissä Päijät-Hämeessä marraskuussa 2023. Kuva: Antro Valo / Yle

Kuljetusyrittäjä Tero Rämän odotukset ovat samansuuntaiset.

– Toiminta vilkastuu, kunhan pakkaset tulevat. Kaikki viittaa siihen, että talvesta tulee tavanomainen ja puuta vielä kaatuu.